keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Äidin vanhoja käsitöitä

Äitini on jo toista vuotta ollut hoitolaitoksessa eikä pysty enää keskustelemaan. Vuoden aikana kävimme läpi ja tyhjensimme hänen asuntonsa. Sieltä löytyi paljon kaikkea mielenkiintoista, kuten 50-luvun filmirullia ja 40-luvulla kirjoitettuja kirjeitä.

Äitini 50-luvulla kotitalonsa niityllä

Löysin myös useita valmiiksi ommeltuja kanavatöitä ja mm. tämän lapasen varren. Muistan lapaset (tai äiti käytti aina sanaa vanttuut) lapsuudestani. Äiti on varmaankin irrottanut varret, kun lapanen on mennyt rikki. Ajatuksena joko liittää se uuteen lapaseen tai säilyttää mallina. En ole vielä ehtinyt tehdä tuolta pohjalta uusia, mutta pidän tästä korinpohjaneuleena tehdystä varresta.


Mielelläni tekisin tyynyn tästä kirjontatyöstä, mutta pitää keskustella sisarusteni kanssa! Kuvio on minusta kaunis mustalla pohjalla.


Kaapeista löytyi myös neljä valmista kanavatyötä. Ne on tehty ostetuille pohjille. En tiedä, mitä teemme niille. Minulla on jo yksi äidin tekemä kanavatyö enkä varmaan kotiini halua toista. Mutta ne säilytetään varmasti, toivottavasti joku lähipiiristä haluaa ne!






4 kommenttia :

  1. Minultakin löytyy äitini vanhoja kanavatöitä. Minullakin on tuo hirvi? kanavatyö laatikossa odottamassa mihin sen laittaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei välttämättä ole helppo päättää, minne niitä laittaa!

      Poista
  2. Tuon punaisen talon tätini opetti minulle, ehkä vuosi oli 55-56 en ihan vuotta tarkalleen muista....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en yhtään tiedä, milloin äiti on nämä tehnyt. Luulen, että siitä on aikaa, koska hän ei viime vuosina näyttänyt näitä minulle.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger