keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Toinen piilosilmukkahuivi

Jokin aika sitten tein pinkin huivin piilosilmukoilla eli kiinteillä ketjusilmukoilla. Huivin tekotavasta selostusta tuolla sivulla. Ihastuin työskentelytapaan ja varsinkin lopputulokseen. Tässä toinen, hillitymmän värinen versio huivista. Oli ihana saada pari vuosikausia (yhdessä tapauksessa vuosikymmeniä!) kaapeissa lojuneita keriä käytettyä!



lauantai 26. lokakuuta 2013

Matonkudesydän joulukorttiin


Joka joulu olen tehnyt jonkinlaisia pieniä, nopeatekoisia koristeita joko annettaviksi joulukorttien sijaan tai korttipohjaan kiinnitettynä. Tästä tulee varmaankin tämän vuoden "kortti", vaikka harkitsen vielä mini-joulusukkien tekoa myös.

Virkkasin tämän vajaan 1 cm levyisestä matonkuteesta. Koukku 5, mutta saisi olla vähän isompi. Aloitin keskeltä vaakasuunnassa, 9 kjs ja siihen 1 krs kiinteitä silmukoita. Sen jälkeen tein sydämen yläosan kaarevat osat. Kummassakin on 1 pylväs, 2 kaksoispylvästä ja 1 pylväs, virkattuna samaan kiinteään silmukkaan. Niitten välissä keskellä piilosilmukka. Sen jälkeen menin parilla piilosilmukalla aloitusketjun alapuolelle ja virkkasin kiinteitä silmukoita, kaventamalla joka kerroksella molemmista reunoista.

Näitä tulee olemaan kiva tehdä. Yhteen menee vain muutama metri kudetta. Yhtä hyvin tähän voi käyttää paksua ontelokudetta. Leikkasin tämän kuteen juhlapuserosta ylijääneestä kankaasta.

torstai 24. lokakuuta 2013

Montako keskeneräistä työtä yhtä aikaa?


Sensuroimaton kuva sohvaltani tänä iltana. Kolme työn alla olevaa käsityötä ja lisäksi tarvikkeita parista viime päivinä valmistuneesta. Asun yksin, joten voin rauhassa levitellä tavaroitani miten vain - toistaiseksi ainoa lapsenlapsikin on jo 4 eikä koske sellaiseen, mihin ei saisi koskea!

Silloin tällöin Facebookin eri ryhmissä joku kysyy, montako työtä kullakin on kesken ja kuinka monta pitäisi olla. Minulla on kuvassa olevien lisäksi pari muuta sohvan takana olevassa korissa. Varmaankin keskeneräisten töitten määrä on pitkälti luonnekysymyskin. Joittenkin on helpompi keskittyä yhteen kerrallaan, toiset ovat kuten minä, että on ihana vaihdella. Tuossakin on kaksi virkkausta, joista toisessa on koukku 8, toisessa 3½. Vaihtelua käsillekin! Toinen on saman toistoa, toista suunnittelen kerros kerrokselta sitä mukaa kun se etenee.

Pääasia, että työt valmistuvat. Minulla ainoa työ, joka tuskin valmistuu, on ollut kanavatyö, jonka aloitin ollessani viikon sairaalassa ensimmäisen lapseni syntymän jälkeen. Hän täyttää kohta 28!

Lopputulos on, että varmaankin jatkan koko elämäni näin, kolmesta kymmeneen keskeneräistä työtä yhtä aikaa! Sohvalla olevien määrää voisin opetella hiukan rajoittamaan...

Huovutettu istuinlämmitin autoon

Autoni istuinlämmitin on aika nopea, mutta silti ensimmäiset minuutit saa istua kylmällä penkillä! Siksi päätin tehdä mahdollisimman lämpimän "pefletin" autoon.


Käytin kaapista löytynyttä sateenkaarivärjättyä hahtuvalankaa kaksinkertaisena sekä keltaista ja tummaa vihreää Novita Huopanen-lankaa samoin kaksinkertaisena. Sen lisäksi minulla oli koko ajan kolmantena mukana alpakka lenkkimohair, jossa ei ole superwash-käsittelyä. Alpakka on vielä paljon lämpimämpää kuin lampaanvilla. En kuitenkaan tiennyt, miten langat käyttäytyisivät yhdessä huovutettaessa!

Virkkasin kiinteitä silmukoita koukulla 8. Unohdin tietenkin mitata kappaleen ennen pesukoneeseen laittoa, joten en tiedä, paljonko se kutistui. Mutta huomattavasti joka tapauksessa. Huovutin pesukoneessa tavallisen konepesuaineen kanssa 40 asteessa lyhyellä ohjelmalla ja annoin koneen lingota.


Nyt sitten odottelen taas pakkasia! Tämä muuten sopii hyvin oranssinruskean autoni väriin!

lauantai 19. lokakuuta 2013

Värikäs huivi piilosilmukoilla

Virkkasin huivin pitkittäin pääosin piilosilmukoilla (kiinteillä ketjusilmukoilla) koko ajan samalta puolelta. Seuraavalla kerroksella olen ottanut silmukan takareunan koukulle. Ideana huivissa on suuri määrä erilaisia ja eripaksuisia lankoja. Joissakin kohdin on vain yksi lanka kerroksella, muissa 2 tai 3 lankaa.


Parissa välissä olen käyttänyt huivin keventämiseksi jäykkiä kankaankudontaan tarkoitettuja pellavalankoja. Niillä en ole virkannut piilosilmukoita vaan ketjusilmukoita ja seuraavalla kerroksella ottanut koukulle ketjusilmukan molemmat reunat. Näin tulee harvempi kohta.


Kuva nurjalta puolelta:

Huivi kiiltelee auringossa:


Tämä valmistui nopeasti ja on hyvä konsti käyttää kertyneitä pikkukerien varastoja!

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Minikokoinen lumihiutale hopealangasta

Julkaisin aiemmin tänään ohjeen kahdella kerroksella virkattavaan lumihiutaleeseen. Tässä erikseen kuvat siitä samasta minikoossa. Tämä on virkattu hopeanvärisestä metallisesta ompelulangasta koukulla numero 0,60.
On pitkä aika, kun olen niin pientä työtä tehnyt eikä se enää pelkillä silmillä + laseilla onnistuisikaan. Käytin Lidlistä ostamaani kaulassa riippuvaa isoa suurennuslasia.Valmis kuvio on 3,5 cm kärjestä kärkeen.

Ohjeeseen tein sen muutoksen, että jokaisessa nirkossa on yksi ketjusilmukka enemmän ja olen kiinnittänyt ne kiinteällä silmukalla, ei piilosilmukalla. Tämä siksi, että muuten niistä tuli niin pieniä, etteivät edes näy!


Ettei lakka tukkisi virkkauksen reikiä, puhalsin työtä kameranlinssin puhaltimella.


Onnittelukorttien kalvopäälliset kannattaa muuten säilyttää, ne on parhaita pohjia liimaamiseen ja lakkaamiseen.

Nyt jos jaksaisi tehdä vielä toisen, näistä tulisi hyvät korvikset jouluaikaan!

Kahden kerroksen virkattu lumihiutale


kahden kerroksen virkattu lumihiutale ohje


Aika aloitella jouluun valmistautuminen! Tässä virkattu lumihiutale, jossa on vain kaksi kerrosta. Klikkaa kuva isoksi, sen voi ruudulla vielä zoomata (selaimesta riippuen. Firefoxilla klikkaa kuva ensin isommaksi, sitten hiiren oikealla painikkeella Näytä kuva ja klikkaa täysikokoiseksi). Tottunut virkkaaja näkee siitä, miten se on tehty. Novita Wool-langasta tai vastaavan vahvuisesta virkkuukoukulla 4mm hiutaleen halkaisija on 10-11 cm. Se mahtuu siis kirjekuoreen, jos sen haluaa lähettää joulukortin sijasta joko sellaisenaan tai korttiin kiinnitettynä.

Katso myös uusi kahden kerroksen lumihiutale!

Alkuperäinen video-ohje englanniksi: https://youtu.be/zR8j_CbtSWc
UUSI video syksyllä 2020https://youtu.be/iyB4iNfLCpg 


Olen kovettanut hiutaleet sokeriliuksella ja kiinnittänyt hopealangan, jolla sen voi laittaa joulukuuseen. Koristeen kiinnitin langasta korttipohjaan.
  • 8 kjs renkaaksi (kannattaa jättää langanpää seuraavalla krs:lla virkkauksen sisään, ettei sitä tarvitse päätellä).
  • 1. krs: 4 kjs (joista 2 ensimmäistä muodostavat 1. pylvään),* 1 p renkaaseen, 2 kjs*. Toista vielä 10 kertaa, ps alun 3. kjs:aan. (12 pylvästä renkaassa).
  • 2. krs: *4 kjs, tee nirkko virkkaamalla ps koukusta laskien 3. ketjusilmukkaan, 2 kjs, kiinnitä nirkko ps:lla seuraavan pylvään päälle. 7 (uudessa versiossa 9) kjs, ps koukusta laskien 3. kjs:aan (=1.nirkko), 4 kjs, ps ensimmäiseen näistä 4 kjs:tä (=2. nirkko),  4 kjs, ps ensimmäiseen näistä 4 kjs:tä (=3. nirkko) Kiinnitä nirkot vielä toisiinsa niitten alta ps:lla. 4 (uudessa versiossa 5)  kjs, ps seuraavan pylvään päälle. * Toista vielä 5 kertaa, eli hiutaleeseen tulee 6 sakaraa. Katkaise ja päättele langat.
kjs – ketjusilmukka
p – pylväs 
ps – piilosilmukka

Kovettaminen:
  • Kuumenna kiehumapisteeseen sama määrä vettä ja sokeria pienessä kattilassa. Yhteen hiutaleeseen menee hyvin vähän liuosta, siksi kannattaa tehdä useampi hiutale ja kovettaa ne kerralla. 1 dl vettä + 1 dl sokeria riittävät ainakin 10 hiutaleeseen, hiukan riippuen langasta. Kasta tulikuumaan liuokseen läpimäräksi, mutta älä jätä likoamaan. (Jos lankasi on tekokuitua, anna jäähtyä hiukan, ettei lanka "sula"). Nosta kattilasta, purista ylimääräistä liuosta hiukan pois. Asettele kuivumaan tasaiselle alustalle, johon hiutale ei jää kiinni. esim lasilautanen, muovinen leikkuulauta tms. Älä laita imukykyiselle alustalle kuten pyyhkeen päälle. Muutaman tunnin päästä irrota ja käännä. Anna kuivua kunnolla.
  • Jos teet paljon hiutaleita, voit laittaa uuniin alle 50 asteeseen, mutta varo, etteivät ne pala!
  • TAI käytä sokeriliemen sijaan valkoista liimaa (Erikeeper, puuliima...), johon sekoitat puolet vettä. Upota hiutale siihen, muotoile jonkin tarttumattoman pinnan päällä ja anna kuivua.
Tämä hiutale on virkattu Novitan Kotiväki-virkkauslangasta koukulla no. 1,5. (Langan suosituskoko on 2,5.). Valmis koko 7,5 cm.



(Tämä on kopio oman vanhemman blogini sivusta http://purplecrafts.blogspot.fi/2010/12/nopeatekoinen-virkattu-lumihiutale.html)

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Säärystimet ja palmikkohuivi

Koko ajan joitakin töitä valmistuu - vaikka keskeneräisiäkin korissa riittää! Pika-pikatyönä tein lapsenlapsen 4-vuotissynttäreille säärystimet. Niitä oli ihana neuloa, koska monivärinen kirjoneule oli jo kouluakoina mielityötäni. Viime aikoina se on jäänyt vähemmälle. Huomasinkin, että siihen piti keskittyä aiempaa enemmän, jopa TV meni aika ajoin pois päältä!

Kuvioon tulee muutamissa kohdin 5 langan juoksuja. Ne jätin työn taakse hiukan tavallista löysemmäksi ja poimin kiinni vasta seuraavalla kerroksella koukkaamalla puikon lankajuoksun alitse ennen samalla kohdalla olevaa silmukkaa.

Palmikkohuivi valmistui myös ja yksi tyttäristäni omi sen heti. Hänelle se sopiikin paremmin kuin itselleni!


Allaolevasta kuvasta ilmenee aika pitkälti, miten palmikko on tehty.


Olen käyttänyt lankaa, jolle puikkoehdotus on 5-6 (Raggae tweed). Koko työ on aina-oikein neuletta. Siinä on 35 silmukkaa, joita on käsitelty 7 silmukan ryhmissä. Kummassakin reunassa sekä keskellä on 7 aina oikein neulottua silmukkaa. "Palmikot" muodostuvat aina samalla kohdalle tehdyistä kaitaleista. Kumpaakin varten päätin 7 silmukkaa ja loin ne seuraavalla kerroksella taas uudelleen. Kukin kaitale on 8 krs korkea. Keskelle muodostetaan kaksi palmikkoa sormivirkkaamalla kaitaleet. Lopuksi ompelin työn renkaaksi ja viimeisen palmikon kiinni siten, että liitoskohta on melko huomaamaton.

perjantai 4. lokakuuta 2013

Crazy wool 3


Viimeisellä Crazy wool-kurssin kerralla tein huivin. Tai osan huivia, työtä jäi kotiinkin.
Linkki aiempiin crazy wool-töihin.


Huivissa on työskentelyvaiheessa 5 ohutta kerrosta: alinna ja ylinnä vedessä liukeneva tukikangas. Keskimmäisenä vaaleanpunainen organza ja sen ylä- ja alapuolella aseteltuna erityyppisiä lankoja ja huovutusvillaa.


 Eri kerrokset kiinnitetty nuppineuloilla.

Kaikki kerrokset ommeltu yhteen vapaaompeleella.

Ompelun jälkeen työ on pesty, jolloin tukikangas häviää. Sitten huovutin sen kevyesti. Lopuksi leikkasin ylimääräisen organzan pois reunoilta.



tiistai 1. lokakuuta 2013

Virkattu kolmiohuivi



Tämä huivi on ollut välityönä tammikuusta lähtien. Silloin olin ystävän kanssa Bremenissä kylmänä viikonloppuna. Ostimme kumpikin lankaa ja puikot tai koukun hotellissa neulomista tai virkkaamista varten! Aloitin huivin silloin. Lankana oli aluksi vain Regian ohut villalanka (en muista tarkkaa nimeä), jonka värit on suunnitellut Kaffe Fassett. Ihastuin juuri väriin. Sitä lankaa ei ollut tarpeeksi, joten mukana on muutama muu samanpaksuinen lanka, mm. Viking Baby Ull.

Tarkempaa suunnitelmaa minulla ei huiville ollut, päätin tehdessä, mitä kuvioita tulisi seuraavaksi.


Huivin leveys ylhäältä on 160 cm. Tätä tulee varmasti paljon käytettyä, kun ilmat viilenevät!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger