tiistai 29. heinäkuuta 2014

Häähumua

Aiemmassa elämässäni, kun vielä olin kokopäiväinen käsityöläinen, morsiuspukujen valmistus oli yksi mielitöistäni. Nyt pitkästä aikaa pääsin siihen takaisin. Tyttäreni ystävä halusi määrätynlaisen puvun eikä löytänyt sitä kauppojen hyllyiltä. Sen tuli olla 50-luvun henkinen, polvipituinen ja siinä piti olla jotain värikästä vaalean lisäksi.

Lopulta saan julkaista kuvat! Häät olivat viime viikonloppuna. Puku valmistui juhannuksen tienoilla ennen Irlannin-matkaani.


Puku on paksua morsiussatiinia. Yläosan päällä on osittain pitsiä, jonka morsian hankki Tukholmasta. Olan tatuointi näkyy sen läpi, mutta se ei haitannut häntä. Helman alla on 10 metriä tylliä.





Olen pitkälti tottunut ompelemaan muokaten kaavoja huomattavasti tai kokonaan ilman kaavoja. Tässä rintaosaan oli kaava, joka muuntui lopulta melkein kokonaan alkuperäisestä. Helmaosa on täyskello, leikattu piirtämällä lyijykynällä rakennusmitan mukaan. Ompelen nykyään aika vähän, siksi tarvikkeet eivät ole ammattilaistasoa! Viime vuoden lopulla hankittu uusi ompelukone pääsi nyt kunnolla käyttöön.

Yläosan takasaumoissa on muoviset luut. Ne eivät olleet hyvää laatua, koska kesken häitten piti leikata niitten irronneita päitä irti, kun ne alkoivat pistellä morsianta juuri ennen häävalssia. Pitää ottaa selvää, mistä saa korkealaatuisia. 

Vaikein osa työtä oli pitsiosan muotoilu ja kiinnitys siten, että se ei kiristä mistään. Siinä on pienenpienet hihat.

Yksityiskohta korallinvärisestä vyöstä: 


 Morsiamen ihanat amerikkalaisesta nettikaupasta hankitut kengät:


Tein häihin myös morsiustytön ja kaason puvut, niistä erillinen teksti!

3 kommenttia :

  1. Voi miten ihana puku! Onneksi olkoon!

    VastaaPoista
  2. Tosi kaunis puku ja sopiva juuri tällä morsiamelle. Yksityiskohdat vaativat varmaan paljon "viilaamista".

    VastaaPoista
  3. Aikaa morsiuspuvun tekemiseen saisi tosiaan menemään vaikka miten!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger