sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Neulegraffitit ABC Teivo 2

Vähitellen lisää kuvia Teivon graffitikampanjasta. (Aiemmat postaukset www.ristiin-rastiin.fi/search/label/Neulottuteivo) Pirkanmaan osuuskaupan viestinta on antanut luvan omien kuviensa jakamiseen myös blogeissa.

Graffitikampanjaan liittyvän keskosvauvapipokampanjasta kertovalla sivulla on myös linkit muiden graffiteihin osallistuneiden blogeihin: www.s-kanava.fi/uutinen/tee-hyvaa-neulo-pipa-keskoselle/1344413_10870  (Sivun alaosassa).

Oli hienoa nähdä, että vaikka me ripustamaan tulleet emme tunteneet toisiamme aiemmin, työ lähti heti joutuisasti käyntiin!

Kuva: Pirkanmaan Osuuskauppa, viestintä
Keikun tikkailla ripustamassa virkattuun silmukkaketjuun (ketjuista oma tekstinsä) viirimäisesti kiinnitettyjä erilaisia paloja. Siten saa nopeasti näyttävän graffitin.

Se jäi harmittamaan, että keskimmäisessä osassa virkatut palat ovat väärin päin! Graffiteissa on kuitenkin pakko laskea teknistä tasoa. Lähes aina niitä sekä tehdään että kiinnitetään kovalla kiireellä.  Vaikka en enää olekaan niin tarkka kuin artenomikoulutuksen aikana totuin, on silti vaikea päästää käsistään mitään virheellistä. Olen tosin pakottanut itseni jättämään pieniä virheitä vaikka neuleen keskelle eikä purkamaan sellaista, joka ei missään näy tai vaikuta!

Kuva: Pirkanmaan Osuuskauppa, viestintä

Suuri osa projektiin lähetetyistä töistä oli irtopaloja ja niitten kiinnityksessä käytettiin monia eri tapoja. Tässä virkkaan jonkun kesken jääneen kauniin pitsipeiton paloja tuolinselkämystä varten. Alla kuva valmiista tuolista:

-
Näitä paloja eräs osanottajista solmi langanpätkillä toisiinsa. Sitten ne kiinnitettiin isoon kukkaruukkuun.

Kuva: Pirkanmaan Osuuskauppa, viestintä


-
Joitakin paloja kiinnittelin myös ulos autonpesupaikan kaiteisiin. Toivottavasti saavat olla rauhassa ilkivallalta!

-
-

Tämä on sisäänkäynnin vieressä. Työ valmistui suureksi osaksi yhtiökokouksen aikana!

-

2 kommenttia :

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger