perjantai 21. marraskuuta 2014

Freeform-työskentelyä

Olen teinitytöstä asti rakastanut freeform-virkkausta ja -neulontaa.Työskentelen aina ilman ennakkosuunnitelmaa muuten kuin että valitsen värit. Tämän paidan olen säilyttänyt vuosikymmenet. Tein sen ollessani lukiossa.


Viime aikojen lempityö on värikäs freeform-pipo lapsenlapselleni.

Nyt työn alla on holkkihihainen tunika tai toppi. Sen takakappale on nyt valmis. Olen mitannut työtä aiempiin vaatteisiini.


Freeform-työtä voi lähteä tekemään mistä kohdasta tahansa. Palaset voi joko virkata tai neuloa suoraan kiinni toisiinsa tai ommella jälkikäteen. Minulla on tapana käyttää molempia tapoja sekaisin. Esim. neulotun palan kiinnittäminen reunoistaan joka kerroksella toiseen on hitaampaa ja hankalampaa kuin ommella ne yhteen palan valmistuttua. Virkkaus taas voi olla helpompi kiinnittää saman tien. Jos olemassa oleviin vaatteisiin mittaaminen ei tunnu riittävältä, voi myös piirtää kaavan ja verrata työtä koko ajan siihen.


Freeformissa ainoa sääntö on, ettei sääntöjä ole! Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon joitakin asioita. Mitä useampia eri lankalaatuja sekoitat, sitä varovaisempi pitää olla pesun suhteen, ettei mikään veny tai huovu. Jokaisen palan kohdalla pitää katsoa, ettei se kiristä kokonaisuutta tai ole liian iso, jolloin työ aaltoilee (ellei sitten halua sen aaltoilevan!). Siksi aluksi voi olla helpompi valmistaa palat erikseen ja ommella yhteen. Kun työskentelytapa alkaa tuntua omalta, voi alkaa kiinnittää palat suoraan toisiinsa neulomalla tai virkkaamalla.

 

Tavallisesti käytän töissäni voimakkaampia ja kirkkaampia värejä kuin nämä. Ostin nämä langat Tartosta n. 3 vuotta sitten. Se on perulaista 100% superwash-villaa nimeltään Mitu. Työ on ollut kesken jo pitkään. Tekniikka on hidas, joten teen vähän kerrallaan ja monta muuta työtä välissä. Nyt, kun takakappale on valmis, haluaisin kuitenkin tämän piakkoin käyttöön, joten kiristän tahtia!


Lähikuvat toivottavasti antavat ideoita omiin freeform-töihin. Tyylejä on yhtä monta kuin tekijöitäkin. Pidän erityisesti Of Mars-verkkokaupassa olevista Hannah'n freeform-tuotteista. Hänellä on eri tyyli, kaikki ovat kiekuroita. Aikomuksenani on jossain vaiheessa kokeilla myös sen muotoisia paloja.

6 kommenttia :

  1. Tämäpä kiva tekniikka ja jälleen to do lista pitenee ��

    VastaaPoista
  2. Nyt mie mykistyn, tämä on just sitä mitä mie oon ajatuksissani rakennellut, upea tuo valmis paita ja tulevakin on jotain aivan mielettömän kaunista.
    Joskus tänä toteutan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä on hurjan kiva tehd, vaikka vaatii keskittymistä. Langanloputkin pääsee käyttöön, jos tekee oikein kirjavaa!

      Poista
  3. Voi miten ihania töitä sinulla täällä! Pakko jäädä ihailemaan vielä toviksi.. :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger