sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Vauvan edestä auki oleva villatakki

Pulma: Tyttären no. 2 vauva on pian 9 kk. Hän on paljon isompi kuin varsinkaan Irlannin sukulaiset arvioivat ja hän myös kävelee jo. Hänelle on annettu lahjaksi paljon ihania lyhythihaisia t-paitoja - jotka eivät enää kesällä mahdu! Talvella pelkkä t-paita on kylmä.
Ratkaisu: villatakki, joka lämmittää hiukan, mutta ei peitä kivoja t-paitoja!

Siispä sellaista lähdin tekemään. Olin saanut Novita Ipana -lankaa. Normaalisti en käytä akryylilankoja, mutta päätettiin testata sitä, kun sitä nyt kaapissa oli. Ajattelimme myös, että sisäkäyttöön akryyli on sopiva, kun ei ole liian lämmin.

Villatakin pitää olla yksivärinen, että t-paidat pääsevät oikeuksiinsa. Se ei saa edestä mennä lähellekään kiinni.


Mittasin tarvittavan koon muista vaatteista ja laskin silmukat muutenkin käyttämälläni kaavalla. Puikot ovat 3½.


Villatakki on etuosaa lukuunottamatta ihan perusmallia. Ainoa hiukan poikkeava kohta on joustin ja etureunat. Tavallinen joustin vetää neuletta kasaan enkä halunnut sitä. Siksi vaihdoin 1-1-joustimen nurjan ja oikean silmukan paikkaa joka 5. kerros.







4 kommenttia :

  1. Oi mikä ihana pieni tuttisuu , villatakki sopii hänelle tosi hyvin.

    VastaaPoista
  2. Sä oot ihan unelma isoäiti, tuosta vaan teet mitä vaan, tarpeeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaista on siinä mielessä kiva tehdä, että sitä tarvittiin, toisaalta vaikea, kun on kaukana omasta kirjavasta tyylistäni :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger