tiistai 21. heinäkuuta 2015

Inspiraatiota Mount Stewartista


Blogistani yleisesti ja varsinkin sisustusaiheisistani julkaisuista näkyy, että rakastan voimakkaita värejä, paljon värejä ja runsautta. Irlannissa käydessäni kävin tällä kertaa kaksi kertaa Mount Stewart Housessa ja puutarhassa. Toisella kerralla tutkin kartanomaisen talon yksityiskohtaisesti. Se on juuri avattu uudelleen sen jälkeen, kun se on entisöity ja sisustettu. Se palautettiin yhden emännän, Lady Edith Vane-Tempest-Stewart, Marchioness of Londonderryn tyyliseksi 1930-luvulle.

Erityisesti täällä pidin, että kaikissa huoneissa oli seinissä voimakkaat värit.Tähän olen koonnut kuvia, joista tulee innostunut hyvä olo.



Rakastan englantilaista koristeellisuutta ja sitä tuolla riitti! Läheskään kaikki esineet ja huonekalut eivät tosin ole englantilaisia, koska pariskunta matkusti ympäri maailmaa.





Minulla ei ole koskaan ollut kukallista valkopohjaista sohvaa tai nojatuolia, vaikka olen aina rakastanut niitä!


Onkohan taulussa oikealla oleva puu sama, joka nykyisin on näin muhkea?



Talo muotopuutarhan puolelta. Lisää kuvia puutarhasta Picasa-albumissa.


Kauniissa puutarhassa on ihana kuljeskella rauhassa, istuskella ja antaa ajatusten lentää vapaasti.




3 kommenttia :

  1. Tuo koristeellinen katto (olihan se katto? ) on ihana. Ruusukupit ovat myös ihania. Eikö Sinulla olekin niitä, lautasia ainakin? Värikkyys alkaa tulemaan muotiin. Katsoin kuvia asuntomessuista, niin siellä oli jo värikkäitä seiniä.
    Kiitos kun jaoit kuvat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, erilaisia koristeellisia kattoja, ihania! Minulla on jonkin verran kuakllisia astioita ja haluan lisää :) Minäkin huomasin, että asuntomessuilla on enemmän väriä, vaikka aivan liian pelkistettyä siellä on edelleen, tuskin tulee tänäkään vuonna mentyä.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger