keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Uudet kirjavat tossut, Ravelry-ohje

Julkaisuni Värikkäät virkatut tossut on blogini toiseksi eniten luettu teksti. Siihen on kuvasarja, jonka perusteella moni on tehnyt tossuja. Nyt päätin suunnitella uudet samantyyppiset tossut ja tehdä niistä Ravelryyn ohjeen. Tällä kertaa se on englanniksi ja maksullinen.







Yhtä innostunut olen itse näistä kuin niistä edellisistäkin tossuista! Tässä on sekä kirjoitettu ohje, paljon lähikuvia, kaavioita ja muutama video selittämään yksityiskohtien tekotapaa.

Aiemmin kerroin, että käytin osan Portugalin-matkastani virkkauskaavio-ohjelman opetteluun. Nyt haluan heti alkaa tehdä jotain uutta työtä, jossa voi käyttää kaavio-ohjelmaa :)

Tossujen ohje Ravelryssä.









10 kommenttia :

  1. Onpa kauniit tossut, värikkäät ja vähän erilaiset.
    Tuuppas käymään Aurinkokujalla ja osallistu arvontaan.
    Hyvää kevättä.

    VastaaPoista
  2. Kyllä siis aivan erikoisen ihanat tossut. Minä myös tykkään väreistä. Sitäpaitsi,noihin voi käyttää jämälankojakin. Kertakaikkiaan upeat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, voi käyttää paljon enemmänkin värjeä kuin vain 5, niin kuluu laatikon pohjille jääneet langat!

      Poista
  3. These slippers are so cute and colorful! I love them!

    Navy Wifey Peters @ The Submarine Sunday Link Party

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger