perjantai 26. elokuuta 2016

Kolmiokuviot kämmekkäissä

Kerroin Puikkomaisterin lapaskirjan julkkareista. Alusta asti minua kiinnosti erityisesti, miten Eva-kämmekkäitten kolmiot oli tehty. Tällä viikolla sitten istuin mm. Samppalinnan puistossa kauniilla ilmalla neulomassa niitä. Ensimmäinen on vasta valmis, mutta piti heti kuvata se!


Kämmekkäitä oli tosi kiva neuloa, koska pidän tekniikoista, jotka tuntuvat uusilta ja joissa on hiukan haastetta. Haastetta tuli myös siitä, että ohje on tehty paljon ohuemmalle langalle kuin mistä minulla oli varastossa haluamiani värjeä. Siksi aloitin mallitilkulla Maija-langasta. Siitä laskin silmukkamäärät uudelleen.

Opin, että näissä lapasissa kannattaisi käyttää karheita bambupuikkoja. Pieniä osia tulee sen verran, että puikot putoavat helposti. Minulla oli hiilikuituiset, jotka luistavat silmukoissa liikaa.

Tein malliin myös yhden pienen muutoksen. Ensin tein varren ohjeen mukaan, pelkkiä oikeita silmukoita. Mutta varsi kiertyi rullalle, joten päätin "kätkeä" joustimen. Viimeiset kerrokset pystyraitaa on tehty niin, että punaiset silmukat ovat nurjia.

Instagrammissa on tästä muutaman sekunnin video molemmilta puolilta, www.instagram.com/p/BJkEU5WBplS/?taken-by=tuulamaaria Instagrammista puheen ollen, Instagram Stories tuli juuri Suomeen! Olin kovin odottanut, kun amerikkalaisissa FB-ryhmissä sen käytöstä ja mahdollisuuksista on puhuttu paljon.

Nyt sitten tälle pari! Kaikkia virheitä en tässä listaa, jos vaikka eivät näyt kuvassa!

Tilaa Puikkomaisterin lapaskirja täältä

 

2 kommenttia :

  1. Kivan ja hauskan näköiset kämmekkäät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, näitä tosiaan tekee mieli tehdä enemmänkin!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger