perjantai 30. syyskuuta 2016

Lumihiutaleita haarukkapitsillä

Hämmästyin, kun huomasin, ettei minulla ole blogipostausta näistä lumihiutaleista. Tein niistä ilmaisen ohjeen Ravelryyn useita vuosia sitten. Sitä ladataan sieltä varsinkin syksyisin säännöllisesti.
Lataa englanninkielinen tarkka ohje.
Download free pattern in English in Ravelry


 


Keskiosa on haarukkapitsinauha, joka on kiinnitetty siten, että siitä tulee pyöreä. Haarukkapitsin tekoa olen selostanut täällä. Olen myös tehnyt siitä videon.



Haarukkapitsiympyrään on virkattu reunoille erilaiset kuviot eri lumihiutaleissa.








En pariin vuoteen ole itsekään tehnyt näitä. Tänä jouluna aion taas tehdä, koska pidän haarukkapitsistä tekniikkana tosi paljon.

Voit siis ladata ilmaisen englanninkielisen ohjeen täältä.


maanantai 26. syyskuuta 2016

Käsityöblogeja Pinterestissä


Kirjoitin juuri Pinterestin voimasta ja listasin siitä oppimaani. Pinterest tuo blogeille paljon kävijöitä myös vanhoihin postauksiin. Siksi loin uuden taulun, jonne kerään sisältöä suomalaisista neule- ja virkkausblogeista. Tässä vaiheessa siellä on mitä olen löytänyt tai muistanut. Kasvaa vähitellen!

Yhteistauluilla on aina enemmän katsojia ja hyöty menee joka suuntaan. Mitä enemmän linkkejä, sitä korkeammalle Google indexoi jonkin määrätyn sivun tai blogin. Toivoisinkin tauluun lisää pinnaajia. Tätä kirjoittaessa siihen on liittynyt Hääräämö-blogin Laura. Taulun linkki: Suomalaisia neule- ja virkkausblogeja. Ohjeet liittymiseen taulun kuvauksessa.

Varmuuden vuoksi, jos tätä lukee Pinterestiä tuntemattomia kävijöitä: Kun kuvia lisätään Pinterestiin, niistä lisätään vain linkki, joka aina osoittaa takaisin sinne, missä kuva on. Kyse ei siis ole kenenkään kuvien kopioinnista.

En löytänyt haulla kovin monia suomalaisia neule- ja virkkausbloggaajien Pinterest-tilejä, vaan olen hakenut linkkejä suoraan blogeista. Laita vaikka tämän postauksen kommentteihin Pinterest-tilisi osoite!

Ansaitse rahaa verkkosivuillasi! (Affiliate-linkki)


lauantai 24. syyskuuta 2016

Pinterestin aarremaailma

Viime viikkoina olen käyttänyt paljon aikaa Pinterestissä.

pinterest-sivuni

Sysäyksen siihen sain jo alkukesästä, kun tajusin, että sieltä tulee Facebookin jälkeen blogiini eniten kävijöitä. Siis vaikka en ole ollut siellä yhtään aktiivinen. Tili minulla on ollut vuosikaudet. Pinterestin parhaita puolia Instagramiin ja Twitteriin verrattuna on se, että pinnaukset elävät loputtomiin. 5 vuotta vanhaan blogitekstiin voi tulla koko ajan lukijoita, vaikka en tee mitään, jos sen pinnaukset ovat suosittuja.

google-analytics-viittaukset

Olen käyttänyt myös paljon aikaa Pinterestin opiskeluun. Varsinkin muutamassa kansainvälisessä FB-ryhmässä olen saanut paljon vinkkejä. Osallistuin myös Melyssa Griffinin Pinterest-webinaariin. Tässä kooste siitä, mitä olen toistaiseksi Pinterestistä oppinut:
  • Pinterest on ensisijaisesti hakukone, ei somekanava
  • Otin rich pins-pinnaukset käyttöön. Linkki on englanniksi, en ole vielä etsinyt vastaavaa suomenkielistä. Teen myöhemmin niistä eri postauksen.
  • Bloggarin kannattaa pitää ensimmäinen / ensimmäiset taulut omalle blogille. Minulla sellaista ei ollut ollenkaan. Olen nyt vähä vähältä käymässä koko blogiani läpi. Tein myös omat taulut YouTube-kanavani pääaiheille.
  • Aloin kiinnittää huomiota kunkin taulun cover-kuvaan. Joissakin tapauksissa tein sitä varten uuden kuvan, jossa on taulun nimi ylinnä. Vähitellen teen näin kaikkiin tauluihini.
  • Blogipostauksissa parhaita ovat pystykuvat, joissa on otsikon teksti. Olen tehnyt niitä muutamiin suosituimpiin teksteihini jälkikäteen. Ne voi jättää näkyviin, tai luoda ja laittaa CSS-koodilla näkymättömiin itse blogissa. Siinäkin aihe myöhempään blogitekstiin.

    Mm. tällä sivulla www.ristiin-rastiin.fi/2011/09/vauvan-tossut-ohje.html testasin näkymätöntä pin-kuvaa. Sivulla on näkymättömissä tämä kuva. Syy kuvien piilottamiseen on lähinnä niitten muoto, joka vaatii ylimääräistä skrollaamista sivulla.
  • Kaikissa ja varsinkin omissa pinnauksissa on tärkeä käyttää selityksessä avainsanoja, joilla käyttäjät etsivät sisältöä. Eli useimmiten kuvan mukana tuleva teksti ei riitä, vaan kannattaa lisätä tarkennusta.
  • Luo pin aina siltä varsinaiselta sivulta, jossa kuva on, ei esim. tageistä otetulta listalta. Muuten linkki tulee väärin.
  • Pinterestissä ei kannata käyttää hashtagejä, se alentaa pinnausten näkyvyyttä.
  • Muissa kuin pelkästään oman sisällön tauluissa hyvä suhde on 80/20, eli omaa sisältöä se 20%. 
  • Kun olet kerran pinnannut jotain, pinnaa se aina uudelleen muille tauluille äläkä hae sisältöä uudelleen blogistasi. Uudelleenpinnausten määrä vaikuttaa siihen, mitä Pinterest näyttää. 
  • Liity yhteistauluihin (group boards). Toistaiseksi olen vain yhdessä.
Rich pin antaa automaattisesti hiukan enemmän tietoa pinnauksesta ja suoran otsikkolinkin. Vasemmanpuoleinen on rich pin, oikeanpuoleinen tavallinen.

rich-pins-kaytto

Minulla on paljon työtä edessä Pinterestin suhteen, mutta olen tosi innostunut siitä!

Minun on hiukan vaikea päättää, miten toimin suomen ja englannin suhteen. Tämä blogi on suomeksi. Minulla on vanha englanninkielinen blogini Purplecrafts edelleen näkyvillä. Olen pian julkaisemassa englanninkielisen joulukäsityöblogin. YouTube-kanavani tutoriaalivideot ovat osin suomeksi, osin englanniksi. Pinterest on pääosin englanniksi, mutta tämä uusi taulu blogistani pelkästään suomeksi... Toisaalta, Pinterest osaa kääntää aika hyvin! Jos etsin sanalla virkkaus, se antaa niitä  kaikilla kielillä.

Teen tänään tai huomenna myös toisen postauksen Pinterestiin liittyen, koska loin myös taulun, jonne kerään sisältöä suomalaisista neule- ja virkkausblogeista.  Olen aloitellut sitä. Ensin etsin muitten blogeja Pinterestistä, mutta en löytänyt paljon. Nyt olen alkanut pinnata tuntemistani blogeista ja käydä joitakin blogilistoja läpi.

Tälle taululle Suomalaisia neule- ja virkkausblogeja ottaisin mielelläni myös muita osallistujia. Kimppataulut toimivat hyvin, kun ne tuovat lisää uudelleenpinnauksia. Ohjeet taulun aloitustekstissä.


Ansaitse rahaa verkkosivuillasi! (Affiliate-linkki)


lauantai 17. syyskuuta 2016

Kerroksen aloitus suoraan pylväällä, video-ohje


Yleisesti pylväitä virkatessa uusi kerros aloitetaan kolmella ketjusilmukalla. Itsekin teen useimmiten niin. Aloituksesta tulee kuitenkin paljon kauniimpi, jos heti ensimmäinen silmukka on pylväs. Tämä yksinkertainen tekniikka tulee usein esille eri ryhmissä. Siitä on monella eri kielellä ohjevideoita, mutta päätin nyt tehdä sellaisen myös suomeksi.

Videosta tulikin nopeasti suosittu, kahdessa päivässä sitä on katsottu pian 2000 kertaa. Yllätyin! Tein videoon myös tekstityksen englanniksi. Videoitten teossa on loputtomasti opittavaa! Tämä oli ensimmäinen, jonka tekstitin. Osasin odottaa, että tekstitys ei näy Suomessa. Ei pidäkään näkyä. Tarkistutin ystävällä, että se näkyy Brittein saarilla. Mutta pyysin myös Balilla olevaa tytärtäni katsomaan, näkyykö siellä tekstitys, eikä näy. Eli nyt pitää ottaa selvää, miten tekstit saa näkymään ympäri maailman!

Tässä video:










lauantai 10. syyskuuta 2016

Taas Lontoon Knitting and Stitching -messuille

Blogiani seuraavat tietävät, että Lontoo on yksi suosikkipaikoistani. Kahtena viime vuonna olen ollut Lontoossa Knitting & Stitching Show'ssa. Niistä löytyy juttuja oikean laidan tunnistelistalta. Vajaan kuukauden päästä nämä 5-päiväiset messut alkavat taas, ja tällä kertaa aion olla siellä kolme päivää. Messualue on lattiapinta-alaltaan suunnilleen Tampereen kädentaitomessujen luokkaa, mutta tämän tekee erilaiseksi laaja ohjelmatarjonta.

Kuva viime vuodelta: Arne ja Carlos. Neulemaailmaa tuntemattomille selityksenä, että tämä norjalaispari on neulemaailman superjulkkiksia :)


Ohjelmaan kuuluu mm.
  • Tietenkin valtava ostosalue. Itselläni se on jäänyt sivuasiaksi näillä messuilla.
  • Monenlaisia tekniikkaesittelyjä ja työskentelydemoja. Esim. Crafters in action -alue, jossa kaiken aikaa meneillään 6 eri esittelyä.
  • Workshopit Viime vuonna otin osaa yhteen tunnin mittaiseen.
  • Dressmaking studio -ompelutyöskentelyä.
  • 20 tekstiilitaiteilijan tai käsityöläisen galleria. Mukana myös tekstiili- ja taidealan opiskelijoitten lopputöitä.
  • Monenlaisten aiheitten paneelikeskusteluja
  • Aulassa alue, jossa voi testata erilaisia neule-ja virkkaustekniikoita ohjaajien avulla
  • Hieno tunnelma :)

Varasin lennon jo alkukesästä. Vain menon, koska jatkan sieltä Belfastiin epämääräiseksi ajaksi. Aion viipyä Lontoossa 5 päivää ja käydä joissakin paikoissa, joita en ole vielä nähnyt. Kerään näitä Pinterest-boardilleni. Näin löydän tiedot helposti puhelimestani milloin tahansa.

Kovin odotan jo matkaa. Aion tänään varata messuliput ja päättää, mihin sellaiseen ohjelmaan osallistun, joka vaatii varauksen. Jos sinulla on ensi kuussa vapaata, suosittelen!




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger