perjantai 23. elokuuta 2013
Viitelöinti - huivin valmistus
Aiemmin pidin paljon viitelöintitekniikasta, mutta se on vuosien mittaan jäänyt. Muistan, kun 90-luvun puolivälissä artenomiharjoittelijana vedin siinä kursseja Turussa ja eräs osanottaja innostui niin, että teki huivin kaikille, joille antoi joululahjan. Tämä aihe tuli esille, kun tarvitsin viitelöinti-termin englanniksi ja kysyin sitä, kuinkas muuten, Facebook-ryhmässä. Englanniksi on 'sprang' tai ruotsi sana 'språng'. Ilmeni, että moni ei ollut edes kuullut tekniikasta.
Ensiksi tarvitaan loimi. Sen pitää olla n. 30% pitempi kuin valmis huivi. Sen voi kotona luoda ylösalaisin käännettyjen tuolien väliin. Loimilankojen kokonaismäärän pitää olla parillinen. Molempiin päihin luodaan tiuhta (= langat menevät ristikkäin). Loimi tässä on 2,5 m pitkä.
Loimen luominen kahden väärinpäin olevan tuolin avulla. Kirkas auringonpaiste haittaa kuvaa. Sellainen tuoli olisi parempi, jossa jalkojen poikkipuut ovat melko ylhäällä, että leveämpikin mahtuisi.
Samalainen tiuhta molemmissa päissä,tässä loimessa värinvaihdossa tulevat solmut toisessa päässä.
Otin langoiksi mitä kotona sattui olemaan. 2 kerää ihanan pehmeää La alpacaa, 100% alpakkka (www.alpakka.fi) ja 1 kerä Gjästalin Maijaa (85% villa 15% polyamid), jotka ovat suunnilleen samanpaksuisia. Lanka ei voi olla sellaista, että se helposti tarttuu, kuten mohair, koska viriö pitää saada siirrettyä päästä toiseen.
Viriöön molempiin päihin laitetaan kevyet puikot, jotka kiinnitetään sellaisella kuminauhalla, joka on helppo irrottaa ja laittaa taas takaisin. Minulla on reiällisestä leveästä kuminauhasta leikattuja paloja. Puikkoina on kukkakepit ja coctail-ruokaan tarvittavat tikut, mitä nyt sattui löytymään. Kapeassa työssä riittää bambuiset sukkapuikot.
Molemmat päät sidotaan vahvalla narulla. Ne kiinnitetään johonkin, joka ei liiku, kuten huonekaluihin tai ovenkahvaan. Viitelöinnissä ei tule lauta- ja pirtanauhojen tapaan tiukkaa kiristystä, joten kiinnityspaikaksi riittää tuolikin.
Kuvassa toinen pää kiinni isossa kaapissa, toinen tuolissa
Viitelöinnissä ei ole kudelankaa ollenkaan, vaan loimilangat pujotellaan kiinni toisiina. Työ valmistuu yhtä aikaa molemmista päistä, vuorotellen kerros kerrokselta. Minä pidän aina tuolin molemmissa päissä, ettei sitä tarvitse siirtää. Tai mikä estää kiinnittämästä työtä ylemmäs ja työskentelemästä seisten, jos se tuntuu luontevammalta.
Viitelöinti aloitetaan siitä päästä, jossa reunimmainen lanka oikealla on puikon alla. Ota puikon päällä olevat langat vasempaan käteen.
Ote, ylemmät langat vasemmassa kädessä. Kuvassa työtä on jo tehty jonkin matkaa, mutta ote ja työskentely on joka kerroksella sama.
Aloita poimiminen oikealla kädellä. Nosta puikon alla olevasta alaviriöstä 3 reunimmaista lankaa. Vaihda niitten keskinäinen järjestys: paina reunimmainen lanka viereisen langan päältä alas, toiset kaksi lankaa tulevat yläviriöön.
Vasemman käden langoista painetaan yksi lanka alas, alaviriöstä nostetaan yksi lanka ylös. Jatketaan, kunnes vasemmassa kädessä on 3 lankaa. Niistä reunimmainen lanka nostetaan viereisen langan alitse ylös, muut 2 painetaan alas.
Lihavoidut kohdat, joissa on selostettu reunalankojen käsittely, on viiitelöinnin tärkein osa. Ne määrittävät, että langat lähtevät kulkemaan poikittain työn yli. Voit tarkistaa, että reuna on oikein, kun keskellä kerrosta lanka vetää kahta lankaa mukanaan. Jos ei, kerros pitää purkaa ja tutkia, mistä virhe johtuu.
Video aloituksesta:
Työnnä uusi puikko saatuun viriöön (minä tosin irrotan sen takimmaisen puikon ja laitan sen, mutta 3 puikon käyttö kummassakin päässä on varmempaa!) Kuljeta viriö toiseen päähän työtä ( selvittele langat hyvin, varsinkin alussa ne tahtoo mennä sekaisin) ja laita myös siellä puikko uuteen viriöön. Työ jatkuu siitä päästä.
Viriön siirto toiseen päähän vaatii lankojen selvittelyä. Tästä syystä karvainen lanka olisi vaikea.
Kun pitää taukoa, on helppo aina tarkistaa, kummasta pitää aloittaa, eli kummassa oikea reunalanka on puikon alapuolella. Kannattaa aina siirtää tehty viriö saman tien toiseen päähän eikä jättää työtä kesken niin, että viriö molemmissa päissä ei ole sama.
Työ siis etenee keskiosaa kohti molemmista päistä yhtä aikaa, tai siis kerros kerrokselta vuorotellen.
.Kuva ylhäältäpäin.
Kun keskellä on niin vähän loimilankoja jäljellä, ettei mahdu pujottelemaan lisää, virkataan keskelle ketjusilmukkarivi, joka kiinnittää keskustan. Virkkaa silmukat ensin yläpuolelta, käännä sitten työ ja jatka toiselle puolelle.Viimeinen silmukka ommellaan kiinni.
Lopuksi päihin voi tehdä hapsut tai palmikoita.
Tunnisteet:
Kuvasarja työvaiheista
,
Ohjeet
,
Tekniikkavinkit
,
Video
,
Viitelöinti
perjantai 16. elokuuta 2013
Unisiepparityöpaja Taiteiden yössä
Eilen Turussa vietettiin Taiteiden yötä, ja paljon mielenkiintoista ohjelmaa riittikin. Eniten pidin unisiepparityöpajasta Varsinais-Suomen käsi- ja taideteollisuus ry:n tiloissa Vanhan suurtorin liepeillä. Idea oli kiva, perustui intiaanien esimeisiin. Sitä voi käyttää koruna tai ripustaa seinälle. En tosin usko, että se sieppaisi pahat unet pois :) Näissä voi käyttää loputtomasti mielikuvistaan.
Työpajassa tein tämän muuten, mutta lisäsin kotona pikkuhelmet ripustusnauhaan. Alkuperäisessä oli sama puuvillalanka, jolla keskellä oleva rengas on päällystetty.
Metallilangan kieputtaminen renkaaseen on aloitettu ulkoreunasta.
Sulat tai höyhenet olisivat olleet intiaanimaisempia, mutta kun en kovin pidä niistä, tein tupsut.

sunnuntai 11. elokuuta 2013
Pinkki virkattu mini-pupu
Harvoin teen leluja, mutta nyt halusin tehdä ystävän tyttärelle pienen maskotin. Koska en ollut aikoihin virkannut pieniä leluja, etsin apua joistakin kuvista ja ohjeista. Tämä http://piitsu.vuodatus.net/sivut/pupu on kuvassa lähinnä omaa pupuani, mutta tuo on paljon isompi, joten en käyttänyt sen ohjetta. Katselin siitä ja muutamasta muusta kuvasta ideaa mittasuhteista ja aloin virkata. Lankana Novitan virkkauslanka Kotiväki ja koukku 1.5.
Tässä kuvassa näkyy pupun koko. Korkeus 16 cm.
Pupu lähtee nyt postissa Belfastiin ja minun tulee sitä ikävä :)
Tässä kuvassa näkyy pupun koko. Korkeus 16 cm.
Pupu lähtee nyt postissa Belfastiin ja minun tulee sitä ikävä :)
torstai 8. elokuuta 2013
Neulottu 6-kulmio
Taas Facebookin ryhmässä oli keskustelu, jonka pohjalta oli pakko kokeilla jotain - tällä kertaa tätä neulottua kuusikulmiota.
Tämän olen neulonut sukkapuikoilla aloittaen ulkoreunasta. Loin 78 silmukkaa (+1, eli kuten aina, yhdistän ympyräneuleessa 1. ja viimeisen silmukan, että tekele pysyy koossa), neuloin 1 krs oikeaa, sitten aloitin kavennukset. *2 s yhteen ylivetokavennuksella, 9 s oikein, 2 s yhteen* kerroksen loppuun, yhteensä 6 kertaa. Seuraavalla kerroksella ei kavennuksia. Jatkoin samalla tavalla loppuun asti, eli kuten sukan kärkikavennus, mutta kavennukset vain joka toisella kerroksella. Kavennusten väliin jää seuraavilla kerroksilla 7,5,3 ja 1 silmukka.
Kuviot voi kiinnittää ompelmalla tai virkkaamalla. Tämä sopisi moneen käyttöön, vaikka vauvan peitoksi, moniin erilaisiin vaatteisiin, huiviin, kassiksi jne.

torstai 1. elokuuta 2013
Virkkauksen aloitus ilman silmukkaketjua
Milloin mistäkin luin ja kuulin virkkauksen aloituksesta ilman ketjusilmukkaketjua, mutta valitettavasti vasta pari päivää sitten päätin etsiä videoita ja opetella sen. Valitettavasti siksi, että se on aivan ihana tapa aloittaa virkkaus, olisi kannattanut opetella vuosia sitten! Sillä tavoin tulee ketju ja ensimmäinen kerros yhtä aikaa. Voi käyttää ketjusilmukoita tai pylväitä. Hyvin yksinkertaista.
EDIT: tein myöhemmin aiheesta videon:
Tässä vielä selostus, aloitusketju + kerros kiinteitä silmukoita:
EDIT: tein myöhemmin aiheesta videon:
Tässä vielä selostus, aloitusketju + kerros kiinteitä silmukoita:
- Virkkaa 3 kjs
- Koukku 2. silmukkaan, vedä lanka läpi.
- Lanka koukulle ja yhden silmukan läpi (= tavallaan aloitusketjun silmukka)
- Lanka koukulle, vedä molempien silmukoitten läpi (= kiinteä silmukka)
- Toista niin kauan, että silmukoita on tarpeeksi
Voit myös katsoa tekemäni videon, jossa aloitus tehdään muuten samoin, mutta pylväillä:
http://youtu.be/xpZLd3zhEWM
http://youtu.be/xpZLd3zhEWM
keskiviikko 24. heinäkuuta 2013
Neuletapaaminen Belfastissa
Olin kesälomalla runsaat 3 viikkoa aiemmassa kotikaupungissani Belfastissa. Olin Ravelryssä huomannut, että Belfastissa on useitakin neuletapaamisia viikottain. Yksi näistä jatkuu koko kesän yli ja päätin mennä mukaan, vaikka ihan vieraitten tapaaminen jännittikin. He tapaavat keskiviikkoisin keskustan Victoria Squaren Starbuckissa klo 16.30 lähtien. Minut otettiin ystävällisesti vastaan. Osallistujia oli runsaan kahden tunnin aikana 12, osa viipyi vain vähän aikaa. Juttelin joittenkin kanssa paljonkin, mm. juteltiin siitä, ettei Belfastissa ole paljon lankakauppoja. Oli kiva nähdä erityyppisiä töitä. Itselläni oli lentokoneeseen ottamani sukankudin mukana.
Tunnisteet:
Irlanti
,
Matkat
,
Yleistä käsitöistä
maanantai 24. kesäkuuta 2013
Koristeltuja silmukkamerkkejä
Kyselin yhdessä Facebook-ryhmässä riippuvia silmukkamerkkejä käyttäviltä, eivätkö ne haittaa työntekoa. Tuntuu, että sellaiset ovat vain tiellä. Itse käytän ihan pieniä silmukkamerkkejä. Moni tuntuu kuitenkin pitävän isoistakin, joten päätin kokeilla. Tein kolme erilaista ihan kokeeksi kotona olleista helmistä ja korutarvikkeista.
Vasemmanpuoleisessa on vain kuparilankaan pujotettuja helmiä. Kuparilanka ei pysy sileänä.
Keskimmäinen oli nopein tehdä. Käytin koruvaijeria ja helmet pysyvät paikallaan alhaalla olevan puristushelmen avulla.
Oikeanpuoleisen papukaijalukkomerkin voi kiinnittää mihin osaan työtä tahansa - useimmiten käytän siirrettäviä merkkejä. Siinä helmet ovat korupiikissä ja kiinnitys solmusuojalla.
Saapa sitten nähdä, tuleeko näitä käytettyä vai pitäydynkö pienissä ja kevyissä merkeissä!

torstai 20. kesäkuuta 2013
Vauvan villatakki
Tein villatakin työkaverin elokuussa syntyvälle tyttövauvalle - ja toivottavasti se varmasti on tyttö, koska tätä tuskin tulisi pidettyä poikavauvalla!
Lankana on Lankamaailmasta ostettu Ciao Trunte, 100% konepestävää merinovillaa. Aika ohutta, minulla oli puikot 2½.
Lopussa tuli kiire saada se valmiiksi ennen työkaverin kesälomalle lähtöä, siitä syystä pääntie ja nappilistat on virkattu.

Lastenvaatteet
,
Neuleet
,
Omat mallit
,
Vauva
sunnuntai 2. kesäkuuta 2013
Värikäs virkattu kesätoppi
Ideana oli useita värejä, isoreikäistä pitsiä, löysä malli. Tässä lopputulos:
Tämän työn suhteen olen erityisen tyytyväinen - olen onnistunut saamaan lopputuloksen, joka on tunnelmaltaan tarkaalleen sellainen kuin halusin!
Työssä on kahta eri lankaa, jotka näyttäisivät olevan laadultaan ihan samanlaisia. Päälanka on Gründl'in Florida ja kun se loppui, ostin Lankamaailmasta Essentials Cotton dk-lankaa. Koukku no. 3.
Aloitin keskeltä, eli tein ensin puoliympyrän mallisen alaosan. Alaosa ei ole ihan ympyrä vaan hiukan soikea. Kuvassa punainen viiva aloitusketjusilmukkaketjun kohdalla. Kun koko puolipyöreä alaosa oli valmis, jatkoin virkkaamalla ylöspäin sen reunasta, ensimmäisenä on harmaa pylväsrivi.
Päätin vasta työskennellessä, minkälainen seuraavasta kuviosta tulisi. Osan tein yhdistelemällä silmukoita miten mieleen sattui tulemaan, osassa katsoin ideoita pitsikirjoista ja netistä.
Tämän työn suhteen olen erityisen tyytyväinen - olen onnistunut saamaan lopputuloksen, joka on tunnelmaltaan tarkaalleen sellainen kuin halusin!
Työssä on kahta eri lankaa, jotka näyttäisivät olevan laadultaan ihan samanlaisia. Päälanka on Gründl'in Florida ja kun se loppui, ostin Lankamaailmasta Essentials Cotton dk-lankaa. Koukku no. 3.
Aloitin keskeltä, eli tein ensin puoliympyrän mallisen alaosan. Alaosa ei ole ihan ympyrä vaan hiukan soikea. Kuvassa punainen viiva aloitusketjusilmukkaketjun kohdalla. Kun koko puolipyöreä alaosa oli valmis, jatkoin virkkaamalla ylöspäin sen reunasta, ensimmäisenä on harmaa pylväsrivi.
Kaula-aukko:
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)