Kranssi valmistui, ja videokin!
Viikonloppuna selitin kranssin tekemisestä. Tänään sain videon valmiiksi. Siinä olikin tekemistä, kun näin moniosainen työ vaati lukuisia pikkupätkiä! Pitäisi oikeastaan tehdä käsikirjoitus, ettei mene sekaisin. Tässäkin kun uusin video, eli valmis työ, on tehty viimeisenä mutta näkyy alussa. Samoin joissakin osissa kuvasin ensi lopun ja valmistin uudellen jonkin kranssinosan alun erikseen voidakseni näyttää sen.
Tämä ohjevideo on tehty 33 pätkästä, joita kaikkia olen editoinut. Teen muutaman pätkän kerrallaan ja nimeän ne heti koneelle siirron jälkeen. Nimissä on myös järjestysnumero.
Käytän edelleen Moviemakeria, vaikka koneellani on ammattiohjelma Premiere ja työni kautta voisin koska tahansa opetella sen käyttöä videoilta. Mutta aina se jää...
Talvella huonolla valolla on iso työ koettaa saada tarpeeksi valoa. Kotistudio on kaukana ammattimaisesta :)
Tässä kuvaan uudelleen alun paria sekuntia. Iso työ sitä varten. Ensin pitää löytää tausta, jossa ei ole häiriötekijöitä. Sitten siirtää valaisimet, tarvittiin jatkojohto. Kovaääninen kello pois seinältä, minulla kun ei vielä ole erillistä mikkiä. Eikä sitä tähän kameraan saisikaan, joten uusi kamerakin pitäisi hankkia :) Kranssi on taulun paikalla seinällä. Taulusta oli jäänyt jäljet, joten ne piti ensin pestä pois!
Olisihan se kiva, jos videossa olisi musiikkiakin.
En yhtään ihmettele, että ammattimainen videotuotanto vaatii aikaa, ihmisiä ja rahaa!
Teen useimmat videot englanniksi, kuten tämänkin. Silloin potentiaalisia katsojia on niin paljon enemmän. Vaikka englanti oli vuosia ensisijainen käyttökieleni, edelleen tyypilliset suomalaiset virheet tulevat esille, kun joutuu kovin keskittymään tekemiseen ja samalla puhuu. Kuten että lausuu W:n V:nä, th:n väärin tai G:n liian kovana.
Läppärini on ihan perustasoa ja vain puoli vuotta vanha, mutta kovalle se joutuu tallentaessaan HD-tasoista videota. Tunnin verran kestää videotiedoston muunto.
Mutta kaiken kaikkiaan, hauskaa puuhaa tämä on!
torstai 26. marraskuuta 2015
sunnuntai 22. marraskuuta 2015
Neulottu joulukranssi tekeillä
Belfastin käsityöläisvuosinani valmistin ja myin lukemattomia joulukankaista tehtyjä kransseja. Nyt päätin tehdä samanlaisen neulomalla. Teen tässä samalla siitä taas ohjevideotakin.
Tässä vaiheessa pötköissä ei ole vielä täytettä enkä kovin paljon aio täyttääkään. Kukin pötkö on n. metrin pitkä ja 10 cm ympärysmitaltaan. Teen Gjestalin Janne-langasta numeron 4 puikoilla, 20 silmukkaa. Pötköjen pituus itse asiassa määrittyi sillä, että pohjaväriä meni yksi kerä Jannea. Vihreä tosin ei tässä ole Jannea vaan Red Heart Washable Ewe, joka on saman paksuista. Kävin eilen Lankamaailmassa, mutta unohdin, että vihreä Janne-lankani oli melkein loppu. Valmiin kranssin läpimitaksi näillä langoilla tulee n. 35 cm.
Tällaisessakin työssä pikkupuikot, joihin olen ihastunut, ovat kiva lisä. 13 cm pitkät, ei tule turhaa liikettä.
Tässä joitakin Belfastin ajan töitä 90-luvun alusta, edelleen käytössä kotona. Tuolla samalla idealla siis tämä neulottu ja palmikoitu kranssi on valmistumassa. Tyttäreni muistivat heti hyvin, kun hekin täyttivät noita kransseja aina ennen käsityöläismyyjäisiä!

Tunnisteet:
Joulu
,
Kirjoneule
,
Neuleet
,
Sisustus
perjantai 13. marraskuuta 2015
Mini-joulusukkia, video-ohje
Viime vuonnakin tein joulun alla minikokoisia joulusukkia kuusenkoristeiksi. Kiinnitin ne joulukortteihin. Nyt tein lisää. Tänä vuonna ideana on erityisesti tehdä niistä video-ohjeita. Kaksi olen jo tehnyt. Lisää tulossa, kunhan ehdin!
Videot ovat englanniksi kuten useimmat videoni. Monelle näin yksityiskohtainen neulomisen näyttö tuntuu varmaan turhalta, mutta varsinkin englanninkielisessä maailmassa on paljon niitä, joille jo sukkapuikoilla neulominen on iso askel. Siksi näitä videoita teen!
Tänä vuonna en ole menossa Tampereen kädentaitomessuille. Hiukan harmittaa, mutta viime kuukausi on ollut rankka. Ja viime kuussa juuri olin Lontoon messuilla. Joten Tampere jää ensi vuoteen!

Ohjeet
,
Video
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)