maanantai 6. maaliskuuta 2017

YouTube-kanavani 10 000 tilaajaa

YouTube-kanavani youtube.com/c/TuulaMaaria on kasvanut nopeasti sen jäkeen, kun aloin aktiivisesti jakaa sitä eri keinoin. Viime viikolla pääsin 10 000 tilaajaan ja lähes samanaikaisesti 1,5 miljoonaan katselukertaan.


Katso kahden minuutin pituinen kiitosviesti! Tehty Portugalissa, jossa edelleen olen.

Kymmenellä tuhannella on merkitystä monessa mielessä. Mm. nyt minun on mahdollista tehdä suoratoistolähetyksiä kaikille tilaajilleni mobiililaitteella ilman mitään väliohjelmia kuten webinaarialustoja. Useat yhteistyötahot myös vaativat tuon minimin.

Kerroin, että rakennan uutta blogia. Koko ajan pääsen sen suhteen pitemmälle. Blogi ja YouTube tulevat olemaan tiiviissä yhteydessä keskenään, kuten tietenkin Pinterest ja Instagramkin. Minulla on aika vähän videosisältöä, jossa itse olen näkyvillä ja juttelen ihmisille, pääosin kaikki ovat tutoriaaleja. Sama suunta tulee jatkumaan, mutta aion lähiaikoina aloittaa suoratoistoja. Siinä rittää aluksi opettelua, joten sen tarkka käyttötapa ei ole vielä mielessäni selkeä.

Jatkan kanavalla pääosin englanniksi. Suomalaiset ovat tilaajista sijalla 16. Tarkemmin sanoen, kymmenestä tuhannesta vain vajaat 300 on suomalaisia! Jokainen suomeksi tehty video tietää tilaajamenetyksiä, joten ennemmin kannattaisi joihinkin laittaa tekstitys suomeksi. Toistaiseksi vain ihan muutamassa on se, koska niitten tekemiseen menee niin paljon aikaa.

Edelleen jatkan tämän kaiken tekemistä Portugalissa, joten muutama kuva lisää täältä! Loin muuten uuden Pinterest-taulun, jonka nimi on Digital nomad. Kerään siihen kaikkea tietoa ja ideoita paikasta riippumattomasta työstä.

rocky-beach-lagos-portugal
Kallioista rantaa Lagosissa
lagos-old-town
Lagos, vanha kaupunki
square-old-town-lagos porugal
Lagos, vanha kaupunki


sao-bras-portugal
Saõ Bras, vanha kaupunki
sao-bras-portugal
Saõ Bras, vanha kaupunki

Vaikea valita, mitä kuvia julkaisee, olen ottanut satoja! Rakastan varsinkin sitä, että kukkia on niin paljon, ja keskustojen ulkopuolella kaikki on vihreää. Niitä olen Suomessa kaivannut!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger