torstai 28. marraskuuta 2019

Virkattu minikranssi joulukuuseen, ohje

virkattu minikranssi jouluksi, ohje

Tämä kranssi oli yksi viime joulun uusia mallejani. Lokakuussa tein siihen suomenkielisen ohjeen Osaava Nainen -messuilla olleeseen jouluvirkkaustyöpajaani. Nyt sitten julkaisen tässä myös.

Ennen ohjetta lahjaidea: Olen n. kaksi vuotta kuulunut korkealaatuisia lankoja lähettävään lankakerhoon. Joka kuukausi 200 g ihanaa lankaa, usein merinoa, joihin  lisätty esim alpakkaa tai silkkiä. Usein käsinvärjättyä. Tutustu! Koodilla TUULA20 saat ensimmäisestä tilauksesta 20 % alennuksen. (affiliate-linkki eli saan pienen provikan linkin kautta tilatuista).

Kranssin koko tietenkin riippuu langasta ja koukusta. Aloituskuvan kranssit on tehty Gjestal Janne -langasta (50 g/100 m) koukulla 3,5 ja niiden koko on n. 6 cm.

Olen myös tehnyt pienempiä glitter-langasta. Läpimitta 4,5 cm.

kiiltävä virkattu kranssi ohje

Kranssia varten virkataan 

  • kolme nauhaa, jotka palmikoidaan yhteen ja kiinnitetään renkaaksi
  • erillinen rinkula rusetiksi
  • lyhyt ketju, jolla rusetti kootaan
  • pala rusetin nauhaksi
kjs – ketjusilmukka
ks – kiinteä silmukka 
ps – piilosilmukka

Palmikoitu kranssi:

Virkkaa 3 kpl 20 cm pitkää nauhaa käyttämällä aloitusta suoraan kiinteillä silmukoilla ilman siilmukkaketjua. Vaihtoehtoisesti voit tehdä silmukkaketjuja ja virkata jokaiseen silmukkaan kiinteän silmukan.

Aloitus ilman ketjusilmukkaketjua:

Virkkaa 2 kjs
Koukku 1. silmukkaan, ota lanka, vedä lanka läpi.
*Lanka koukulle ja yhden silmukan läpi (= tavallaan aloitusketjun silmukka)
Lanka koukulle, vedä molempien silmukoitten läpi (= kiinteä silmukka). Koukku työn vasempaan reunaan muodostuneen silmukan läpi.*
Toista * - * niin kauan, että silmukoita on tarpeeksi.
Tekniikkavideo https://youtu.be/eXYItiZijxM

Kiinnitä 3 nauhaa päistään ja palmikoi nauhat yhteen. Kierrä palmikko ympyräksi ja ompele kiinni.

virkattu kranssi ohje

Rusetti

20 kjs, sulje renkaaksi piilosilmukalla
1. krs: 1 kjs, ks kaikkiin kjs:hin. Ps kerroksen 1. silmukkaan.
2. - 4. krs: 1 kjs, ks kaikkien silmukoiden takareunaan, ps kerroksen 1. silmukkaan.
Katkaise ja päättele lanka.

Rusetin kiinnitys

7 kjs, ps jokaiseen silmukkaan aloittaen 2. silmukasta koukusta laskien. Katkaise lanka, jätä tarpeeksi pitkät langanpäät ompelua varten. Pujota molemmat langanpäät neulaan, kiristä ketju rusetin keskustan ympärille ja ompele päät yhteen. Ompele rusetti peittämään palmikoidun kranssin kiinnityskohta.

Nauha

16 kjs, ks jokaiseen silmukkaan aloittaen 2. silmukasta koukusta laskien. Päättele langat. Työnnä nauha rusetin kiinnityksen läpi. (Voit myös käyttää silkki- tai huopanauhaa.)

Kranssin video englanniksi:

 

Tässä kaksi väriehdotusta lisää:

virkatut minikranssit jouluksi

Tallenna Pinterestiin:




lauantai 23. marraskuuta 2019

Kahden kerroksen virkattu lumihiutale

Joulun lähestyessä on ihana virkata lisää lumihiutaleita ikkunoihin, kuuseen ja joulukortteihin! Minulla on kaksi aiempaa lumihiutaleohjetta, jotka ovat molemmat olleet hyvin suosittuja:

Kahden kerroksen lumihiutale. Tähän on sekä kirjoitettu ohje että video. Video on yksi suosituimmista kanavallani, tätä kirjoittaessani runsaat 120 tuhatta katselukertaa.

Yhden kerroksen lumihiutale. Tuohon hiutaleeseen on video-ohje.

3 virkattua lumihiutaletta

Tämä uusi kahden kerroksen hiutale on kevyt ja pitsimäinen. Sellaisena se on myös nopea tehdä ja vie hyvin vähän lankaa. Se on myös helppo oppia ulkoa.

Kuvan hiutaleissa on kahta erilaista lankaa. Hiutaleen koko riippuu tietenkin langan paksuudesta. Puuvillasta, jonka paksuus on 50 g/125 m koukulla 3 hiutaleen läpimitta on 14 cm. Sukkalangasta, jonka paksuus on 50 g /100 m koukulla 4 kooksi tuli minulla 19-20 cm.

Olen tehnyt lumihiutaleesta kaavion, videon ja kirjallisen ohjeen.

Lumihiutaleen kaavio

Virkattu lumihiutale kaavio

Kaavion ja kirjoitetun ohjeen merkkien selitys:


Luhihiutale merkkien selitykset

Lumihiutaleen ohje videolla




Lumihiutaleen kirjoitettu ohje


9 kjs renkaaksi.

1 krs: 4 kjs, pp renkaaseen, 5 kjs, josta nirkko 2. kjs:aan koukusta, 3 kjs, *2 pp renkaaseen, 5 kjs, nirkko, 3 kjs*. Toista *-* vielä 4 kertaa, ps ylimpään aloituksen 4 kjs:ta.

Kuva ennen kerroksen lopun piilosilmukkaa:

Virkattu lumihiutale, ohjekuva 1


2 krs: *6 kjs, nirkko, 6 kjs, nirkko, 6 kjs, ps koukusta laskien toiseen kjs:aan ja kahteen seuraavaan kjs:aan, 4 kjs, nirkko, 2 kjs, p 2. ja 3. nirkon väliin ( katso kuva), 4 kjs, nirkko, 4 kjs, ps seuraavan 2 pp:n väliin*. Toista *-* vielä 5 kertaa.

Virkattu lumihiutale, ohjekuva 2

Katkaise ja päättele langat. Kastele ja muotoile hiutale. Riippuen siitä, mitä lankaa olet käyttänyt, sen saattaa voida myös silittää. Ohje kovettamiseen sokerivedellä tai liimalla toisen lumihiutaleohjesivun alalaidassa.

Valmis!

Voit tehdä näitä myyntiin, mutta mainitse, että ohje on @tuulamaaria.

Lisää lumihiutale Pinterestiin:


Virkattu lumihiutale, ohje


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger