torstai 25. tammikuuta 2018

Huivimallini Simply Crochet -lehdessä

Tänään ilmestyy uusin Simply Crochet -lehti. Sain sen itselleni eilen ja olin iloinen, että lehdessä esiintyvä huivimallini oli päässyt kanteenkin. Kannen vasemmassa yläkulmassa.



Viime keväänä kävin läpi lehden mood boardia eri tyyleistä, joita he toivoivat tämän talvikauden lehtiin. Niistä vähiten omaa tyyliäni oli graafinen mustavalkoinen kokoelma. Siitä tuli silti mieleen monia erilaisia ideoita, joita sillä tyylillä voisi tehdä. Olin siinä vaiheessa jo suunnitellut yhden voimakkaan värisen, oman tyyliseni työn (julkaistaan maaliskuun lehdessä). Siksi uskalsin lähteä kokeilemaan jotain, joka on oman tyylini ulkopuolella.

Minun tapani suunnitella on lähteä heti tekemään. En piirrä mitään, uusi malli on vain mielessäni. Tein lukuisia koetilkkuja. Lehtiin suunnitellessa pitää miettiä myös työn vaikeusastetta ja ohjeen pituutta. Halusin työn, joka ei olisi liian hankala selittää!

Lehtiin on lähetettävä myös piirros suunnitellusta mallista. Tein sen Photoshopilla ja tämä tilkku lähti mukaan. Lehdestä kysyttiin, voinko vaihtaa värit päinvastaisiksi. En nähnyt mitään syytä, miksi se ei toimisi myös niin päin.

virkatun-huivin-mallitilkku

Huivi on helppo virkata. Pylväskuvioon jätetään reikiä, joihin jälkeenpäin virkataan ketjusilmukoita. Olin myös tehnyt reikien sijainnista kaavion, mutta sitä ei julkaistu.

Simply Crochet -lehdellä on yksinoikeus ohjeen myymiseen kuuden kuukauden ajan, joten tarkemmin en voi selittää ohjetta!

Lehteä myydään Suomessa ainakin monissa Citymarketeissa. Lehtiä voi tilata yksittäisinä kappaleina tai sen voi myös tilata digitaalisena versiona Amazonista: http://amzn.to/2GhD1e7
(Affiliate-linkki eli jos tilaat tällä linkillä, saan pienen provision ilman että se maksaa sinulle enempää.)

harmaavalkoinen-virkattu-huivi


Samalla kun sain lehden, sain takaisin Simply Crochet'n joululehdessä olleen hassun työni, teekannunlämmittimen. Kun tuo huivi joskus tulee takaisin, käytän sitä kyllä, vaikka saatan tehdä toisen pinkkinä!

Lehdessä on ärsyttävä virhe: ohjeen yhteydessä sukunimeni on kirjoitettu väärin!

Lehdistä oppii myös lisää ohjeen kirjoittamisesta. Käyn läpi, mitä eroja lähettämässäni ohjeessa on lopulliseen verrattuna ammattilaisen korjaamana.

Toivottavasti näitä huiveja löytyy myöhemmin Instagramissa. On aina hienoa nähdä omalla ohjeella tehtyjä töitä!

virkattu-huivi


6 kommenttia :

  1. Tosi upea huivi! Ja tuo värien vaihto toisin päin oli ihan nappiin. Huivi poikkeaa tosiaan normaalityylistäsi mutta oli varmaan myös virkistävää vaihtelua suunnitella. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihan kiva nähdä, että voi käyttää erilaisia tyylejä ja värejä kuin normaalisti! Ehkä joskus vielä alan käyttää mustaakin :)

      Poista
  2. Tyylikäs! Ja onnittelut oman ohjeen julkaisun johdosta! ☺

    VastaaPoista
  3. Hienoa että ohjeesi on päässyt lehteen! Huivi näyttää nuorekkaalta ja reippaalta. Ja jokainenhan voi sen virkata omilla lemppariväreillään. Näyttää niin simppeliltä että minäkin saattaisin jopa osata tuon virkata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä varmasti osaisit, siinä ei tarvita muuta kuin pylväitä ja ketjusilmukoita!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger