perjantai 6. lokakuuta 2017

Vickie Howellin The Knit Show julkaistu

Monet meistä muistavat pari vuotta sitten lukuisia kertoja TV:ssä pyörineen Neulontakerho-ohjelman, alkuperäiseltä nimeltään Knitty Gritty. Eilen sen tekijä tiimeineen, Vickie Howell, julkaisi YouTubessa kokonaisen neule- ja virkkausaiheisen sarjan.

Sarja löytyy omalta The Knit Show -kanavaltaan. Kukin jakso on noin puolen tunnin pituinen ja aiheet vaihtelevat.

Olen seurannut show'n tekemistä siitä asti, kun se oli vain idea, jolle haettiin joukkorahoitusta. Joukkorahoitus onnistui, minimi oli 70 000$ ja he saivat 83 000$. Eli ohjelma on tehty ammattilaistasoisesti. Vickie on kertonut shown etenemisestä maanantaisin lähettämässään Facebook livessä, jota voi katsoa hänen Facebook-sivullaan www.facebook.com/vickiehowell. Joka viikko hänellä on jokin pieni työ tai niksejä.

Kuvassa Vickie vuosi sitten Lontoon Knitting & Stitching Show'ssa. Tänä vuonna se jäi minulta väliin!

vickie-howell

Hienoa, että tällaisia ohjelmia tehdään! Ne lisäävät entisestään käsityön näkyvyyttä.

Tässä yksi ohjelman videoista (tarkistin,e ttä on ok upottaa ne sivuun!).



----

Omista muista blogeistani sen verran, että joulublogini video-CAL (crochet-along eli yhteisvirkkaus) alkaa runsaan viikon päästä, sunnuntaina 15.10. Siinä tehdään pätkissä joulukuusenmatto. Lue Christmas CALista tarkemmin täältä.




2 kommenttia :

  1. Kiva, että tuo on tullut takaisin:)
    Muistan katsoneenu ohjelmaa ala-asteella aina niinä aamuina kun koulu alkoi myöhemmin. Olen yrittänyt etsiä sitä netistä, mutta kun en ole muistanut sarjan alkuperäistä nimeä etsiminen on ollut hankalaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä KnittyGritty-jaksoja on joitakin YouTubessa. Siellä on myös Vickien uudempi, joka viikko toistuva, jonka nimi on Ask me Monday. Se on Facebook liven tallenne, siinäkin kaikenlaisia kivoja juttuja!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger