lauantai 21. tammikuuta 2017

Korjaa valokuvan valkoinen väri tasoja säätämällä

Nykyisin käsityöläiset tarvitsevat jatkuvasti uusia valokuvia töistään. Monet myös tekevät vaihekuvia ohjeita varten. Instagrammissa käytetään paljon tasolle aseteltuja töitä ja esineitä. Varsinkin Suomen talvessa kuviin helposti päätyy vääriä värisävyjä, vaikka kohtalaisesti osaisikin käyttää omaa kameraansa. Harvalla on käytössään studiotason valaistusmahdollisuuksia.

Yksi yleinen ja usein helposti korjattava ongelma on, että valkoinen ei ole valkoista. Se saattaa olla kellertävää, harmaata tai sinisävyistä. Nämä voi korjata mm. joko Photoshopilla tai ilmaisella Gimp-kuvankäsittelyohjelmalla.

Päätin tehdä kummastakin ohjelmasta videon nopeasta valkoisen sävyn säädöstä. Videot ovat englanniksi, mutta ruudunkaappausvideoissa näkee tarkasti, mistä olen kulloinkin klikannut. Näytän korjauksen kolmella erilaisella kuvalla.

Photoshop:



Gimp:



Kun olin vielä työssä digimedian kouluttajana, tein päivittäin ruudunkaappausvideoita. Oli kiva palata tekemään niitä! Näissä käytin Screen-cast-o-matic-ohjelmaa, jolla voi ilmaiseksi tehdä alle 15 minuutin videoita. Ne saa ladattua omalle koneelle ja editoitua siellä. Ehkä joskus hankin sen maksullisen version, että saan heidän logonsa pois alakulmasta.

Olen myös harkinnut alkaa käyttää Gimpiä enemmän ja tehdä siitä lisää ohjevideoita, koska läheskään kaikki eivät halua hankkia Photoshopia. Tosin rakastan Photoshopia! Tänä vuonna tulee 20 vuotta, kun ensimmäisen kerran avasin sen. Kaikkina näinä vuosina on ollut harvoja päiviä, lomamatkoja lukuunottamatta, jolloin en olisi jossain vaiheessa tarvinnut sitä. Photoshoppaan lähes kaikki julkaisemani kuvat.

Toivottavasti videoista on hyötyä monelle käsitöitä kuvaaville!



5 kommenttia :

  1. Tosi hyödyllinen video! Ja tarpeen muillekin kuin käsityöihmisille. Selkeä. Lisää näitä, kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä tosiaan käy mihin tahansa kuviin.

      Poista
  2. Kiitos! tämä oli huippu vinkki! :*

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger