sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Knit 'n' Tag Turku


Eilen 18.5. oli odotettu Knit 'n' Tag-päivä Aurajokirannassa Turussa. En laskenut, kuinka monta puuta koristeltiin neulegraffiteilla, mutta lähes jokainen puu tuomiokirkkosillasta Aurasillan suuntaan uuden sillan työmaalle asti. Kymmeniä joka tapauksessa, koska minun puuni numero on 22 ja se on Aboa Vetus-museon aidan kohdalla.

Jos haluat nähdä kuvia kaikista puista, katso tästä Picasa-albumiani. Tähän blogiin laitan vain joitakin kuvia.

Oman työni alaosaa

Oli hienoa nähdä niin vaihtelevia töitä kaikenlaisilta tekijöiltä käsityön ammattilaisista koululuokkiin ja erilaisiin yhdistyksiin. Töitä ei oltu muuten rajattu kuin että piti käyttää lankaa. Varmaankaan eri tekijät eivät olleet nähneet toistensa töitä, joten  muitten suunnitelmat eivät vaikuttaneet. Siksi teemoja ja tekniikoita oli ihan laidasta laitaan.

Myös kiinnitystapoja oli monenlaisia. Osa oli tehnyt kuten minä, eli koonnut koko työn valmiiksi etukäteen. Silloin kiinnitys meni nopeasti. Kun aloitimme klo 11 maissa, moni puu oli jo valmis. Muutamat taas toivat suuren määrän irrallisia osia ja kiinnittivät ne päivän aikana.

Koottu paneeli ennen kiinnitystä


Pysyy kiinni, mikä helpotus!



Videonauhasta tehty osa + virkatut kukat




Jos asut lähimailla, kannattaa käydä katsomassa! Graffitit pidetään puissa 3.6.2013 asti.




4 kommenttia :

  1. Vautsi, ihanaa! Erityiskiitos kaukana asuvalta tuosta piscasa- albuminkin kuvista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lisäilen ja vaihdan tässä parhaillaan joitakin kuvia Picasa-albumiin. Kuvasin aamulla lisää. Eilisen jälkeen oli tullut vielä pari uutta koristeltua puuta ja tänään minulla oli pitkä putki, jolla sai laajempia kuvia!

      Poista
  2. Hei! mahtavia kuvia! mukava nähdä myös toisten ottamia kuvia!Minä en eilen kerinnyt käymään tuollapulen jokea kun omma työyhteissömme puu on lähellä kirjastoa. Tosi mahtavia toitä on siellä! minun blogistani löytyy myös kuvia.

    VastaaPoista
  3. Kävin katsomassa kuvasi, kiva nähdä niitä! Minulla jäi se puoli jokea vähemmälle tutustumiselle.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger