sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Bloggaribrunssilla Wetterhoffilla

Olin innoissani, kun sain kutsun bloggaribrunssille Wetterhoffin taloon Hämeenlinnaan. Päätin heti mennä mukaan. Ohjelmassa oli tutustumisen lisäksi kaikenlaisia työpajoja Wetterhoffin talon käsityöläisten työhuoneissa.

Bloggareita oli mukana runsas 20. Saimme heistä listan etukäteen. Noin puolet tiesin aiemmin, loput blogit olivat uusia. Brunssi oli ihanan innostava tilaisuus.



Erityisesti pidin siitä, että aluksi jokainen bloggari esiteltiin ja sai lyhyesti sanoa jotain blogistaan. Siinä huomasin useampia, joitten blogin tiesin ja nimen tiesin Facebookin käsityöryhmistä, nyt vasta tiesin yhdistää blogin henkilöön.  Esittelyyn oli panostettu - juontajana toimi Prinsessakoulun rehtori Isa Karlsson. En uskaltanut opetella hoviniiausta, mutta monet suoriutuivat hienosti!

Wetterhoffin väkeä on paljon ja heihin tutustui päivän mittaan varsinkin työpajojen kautta. Heistä on yhteiskuva ainakin Peace&Style-blogissa, itse huomasin kuvan oton liian myöhään.

Brunssilla on tietenkin tärkeä syödä :)


Tarjoilusta kaksi suosikkiani: Cafe Hoffin ihanat korvapuustit. Kehtaanko tunnustaa, että päivän aikana söin kolme...


Toinen suosikkini oli Kultasuklaan valkosuklaa, jossa on salmiakkipaloja. Kuvista näkee, että syötävää riitti!



Työpajat

 


Työpajoja olivat järjestäneet kuvan ohjelman toimijat. Kaikissa olisi ollut ihana käydä, mutta kaikkin ei ehtinyt. Yksi niistä, joihin asti ei ollut aikaa mennä, oli nahkatuotteita tekevä Cobblerina. Mutta ihastuin esittelyn aikana omistajan kenkiin ja lähdin etsimään niistä tietoa. Tässä videolla lyhyesti:



Koukkuneulontapaja Wetterhoffin lankamyymälässä oli mielenkiintoinen, koska minusta on ihana opetella uusia tekniikoita. Siinä käytetään virkkuukoukkua, jonka toisessa päässä on iso neulansilmä. Tekniikka on jotain koukkuamisen ja neulonnan puolivälistä. Olen nähnyt koukkuja, mutta nyt ensimmäisen kerran testasin sellaista. Teen siitä myöhemmin erikseen videon.


Trikoosta virkkaaminen oli tuttua, mutta en voinut vastustaa testata ihananvärisiä kuteita. Niitä oli Kulttuuriosuuskunta Kiteen myymälöiden yhdessä osassa.



Kiitos kuvaamisesta, Johanna.

Tämän värikkään minikorin sain aikaan:


Seuraavaksi Ihana-lehden paperikukkatyöpajaan. Vanhojen kirjojen uusiokäyttöä isoina paperikukkina. Ideaan voisi käyttää monissa eri tilanteissa lastenkutsuista häihin.



Oma kukkani:


Neljäs työpaja oli Koruverstas Klovassa. Siellä oli mahdollisuus tehdä pronssikoru, jossa rautalangan avulla pronssiympyrään hakattiin kuvioita. Lopuksi koru koverrettiinmyös hakkaamalla. Koruja olisi ollut kiva tehdä useampiakin, jos olisi ehtinyt. Tekemäni koru tulee varmasti käyttöön!






Päivästä riittää vielä toiseenkin postaukseen, mm. saamamme lahjakassin sisältöön sekä itse rakennukseen liittyen.


Kaikkiaan huippupäivä!

Lue bloggaribrunssista myös muitten osallistujien blogeista:

http://amria2.vuodatus.net/lue/2016/05/blogibrunssi-wetterhoffilla
http://seijap.vuodatus.net/lue/2016/05/wetterhoffin-talon-bloggaribrunssi
http://seijap.vuodatus.net/lue/2016/05/se-goodiebagin-sisalto
http://hupsistarallaa.blogspot.fi/2016/05/bloggaajabrunssi-wetterhoffilla.html
https://tuulamumma.blogspot.fi/2016/05/bloggaribrunssi-wetterhoffilla_21.html
www.peaceandstyle.fi/2016/05/mita-tehda-hameenlinnassa.html
http://unelmiensilmukat.blogspot.fi/2016/05/bloggaribrunssilla.html
www.ihanoikeablogi.fi/2016/05/vierailulla-wetterhoffin-talossa.html 




5 kommenttia :

  1. Oli kiva kun olit mukana. Olisihan tuolla voinut vaikka koko päivänkin viettää. Kuulithan että Sari Wetterhoffilta on tekemässä myös videota koukkuneulonnasta?
    Vielä kun olisi ollut aikaa kaikkien paikalla olijoiden kanssa jutusteluun, mutta siihen olisi tarvittu aikaa ainakin koko viikonloppu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kivaa tuolla oli! Muutama tunti lisää olisi tosiaan ollut hyvä, olisi ehtinyt jutella kaikkien kanssa. Mutta silti paljon ehti tuossakin ajassa :) En kuullut, että hänellä on myös tekeillä video koukkuneulonnasta. Mutta ihan kiva, niitä saa olla vaikka kuinka monta kaikista aiheista, jokainen tekee hiukan eri lailla ja näkökulmasta. En ole vielä päättänyt, teenkö suomeksi vai englanniksi. Useimmat teen englanniksi, mutta jos jotain aihetta on olemassa suomeksi selvästi vähemmän, silloin kannattaa tehdä suomeksikin, vaikka käyttäjämäärä on silloin niin pieni.

      Poista
  2. Miten ihana päivä meillä olikaan! Tällaisia tapaamisia sais olla vaikka vähän useammin =) Oli mukavaa nähdä taas ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kiva nähdä :) Tällaisia päiviä saisi tosiaan olla paljon, oli innostava ja mielenkiintoinen päivä!

      Poista
  3. Miten ihana päivä meillä olikaan! Tällaisia tapaamisia sais olla vaikka vähän useammin =) Oli mukavaa nähdä taas ♡

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger