perjantai 10. helmikuuta 2017

Uuden blogin rakennusta

Syksyllä avasin englanninkielisen joulukäsityöblogin knit-crochet-christmas.com. Sen rakentaminen ja jakaminen opetti paljon Wordpress-blogin tekemisestä ja mm. Pinterestin merkityksestä bloggaajalle. Nyt olen tekemässä taas uutta englanninkielistä blogia. Tämäkin on virkkausta ja neulontaa käsittelevä ja englanniksi. Se on tarkoitus avata lähiviikkoina. Päätin, etten aseta itselleni takarajaa, koska työtä ja opettelemista on paljon.

wordpress-kayttoliittyma-divi-teema

En vielä kerro blogin osoitetta, odotan, että blogi on vähän valmiimpi!

Olen viime kuukausina opiskellut paljon englanninkielisen maailman ammattibloggaajien toimintatapoja. Pitkälti luon uuden blogin niitten oppien perusteella.

Sähköpostilista


Pelkän blogin lisäksi luon automaattista järjestelmää, jolla saan kasvatettua sähköpostilistaa. Suomessa tätä ei yhtä paljon käytetä, mutta koko ajan käyttö lisääntyy. Se on melkein ainoa tapa pitää säännöllisesti yhteyttä blogin lukijoihin. Osoitteiden saaminen vaatii sitä, että sivuilla on joitakin blogin alaan suoraan liittyviä ilmaisia, houkuttelevia tarjouksia, jotka voi  ladata vain antamalla sähköpostiosoitteensa.

Olen tätä varten liittynyt MailerLite-sähköpostijärjestelmään. Siirryin pois Mailchimpistä, koska siitä niin iso osa viestejä päätyy vastaanottajan roskapostilaatikkoon. Kummatkin ovat aluksi ilmaisia. MailerLitessa tärkeää oli, että siinäkin on mahdollista saada suomenkielinen liittymä, vaikka nyt en olekaan tähän blogiin ottamassa sitä käyttöön. Erityisen tärkeää oli myös, että siinä ilmaisessakin versiossa on mahdollista automatisoida sähköpostit listoille. Siinä on myös valmiina automatisoitava toiminto erillisille yksittäisten tuotteiden laskeutumissivuille. Nyt, kun olen alkanut käyttää sitä, olen huomannut, että heillä on myös erittäin nopeasti toimiva tuki.

Mainokset


En halua blogiini mainoksia. Ainakaan ei minkäänlaisia bannerimainoksia. Jos myöhemmin ryhdyn linkittämään oikeasti käyttämiäni palveluita, kuten mainittu sähköpostisysteemi ja niillä on affiliate-mahdollisuus, siihen voin liittyä. Minun pitää tietää, että tuote on oikeasti hyvä ja että on luontevaa mainita se tekstissä.

Hyvin varovainen olen myös ns. blogiyhteistyön suhteen. Eli että esim. testaan jotain tuotetta ja kirjoitan siitä. Tätä Suomessa käytetään paljon. Yksittäisiä sellaisiakin postauksia voi olla, kunhan lukijoista ei ala tuntua, että blogista suuri osa on mainontaa eikä siitä ole enää iloa.

Sähköiset tuotteet


Tulen keskittymään sähköisiin tuotteisiin, kuten neule- ja virkkausohjeisiin, alan e-kirjoihin ja todennäköisesti myös bloggaamiseen, kuvankäsittelyyn ja YouTuben käyttöön liittyviin verkkokursseihin. Luon niin ilmaisia kuin maksullisiakin tuotteita. Aika lista minulla on jo mahdollista aiheista ja olen perehtynyt siihen, miten tätä teknisesti tehdään.

YouTube-kanava


YouTube-kanavani Tuula Maaria on tähänkin asti ollut tärkeä blogini ohella. Se kasvaa kaiken aikaa. Olen sitäkin oppinut koko ajan lisää, mm. tarkempaa kuvausten ja avainsanojen käyttöä sekä korttien ja päätösruutujen käyttöä.

Työskentelyjärjestys

Listaan, mitä kaikkea pitää tehdä ja mitä jo olen tehnyt. Tein vastaavan listan Knit & Crochet Christmas -blogista syksyllä. Listaa voivat muutkin käyttää työjärjestyksenä blogia rakentaessaan.

Vihreä = tehty
Oranssi = tekeillä
Musta = tekemättä


  • Blogin nimen ja domain-osoitteen valinta
  • Palveluntarjoajan valinta
    Kaikissa palveluntarjoajissa on hyvät ja huonot puolensa. Tällä kertaa päädyin Louheen, vaikka kokemukseni siitä eivät ole pelkästään myönteiset. Syy oli se, että heillä ei isommissa paketeissa ole rajoitusta liikennemäärille. Joulublogini kaatui kolme kertaa suuren kävijämäärän takia. Se on Hostingpalvelussa. Osasyy siihen tosin oli, että minulla oli liian isot kuvatiedostot, mutta silti. Palveluntarjoajan voi aina vaihtaa, jos ongelmia tulee.
  • Wordpress-paketin lataus ja asennus palvelintilaan. Wordpressissä on olemassa myös ilmainen wordpress.com-blogialusta, mutta sitä en harkinnut. "Oikeassa" Wordpressissä (wordpress.org) kaikki tiedostot ovat omassa hallinnassani ja toimintoja ja vaihtoehtoja huomattavasti enemmän.
  • Teeman valinta. Kyselin muutamista bloggaajien Facebook-ryhmistä suosituksia ja päädyin Divi-teemaan. Sen voi vuosimaksulla asentaa vaikka kuinka monelle sivustolle. Teen edelleen jonkin verran nettisivuja asiakkaille. Kyselin Divi-teeman omassa chatissä joitakin teknisiä kysymyksiä siitä, miten teema on rakennettu. Saamani vastaukset vakuuttivat. Samoin se, että siinä on suomenkielinen käännös jo tehtynä, vaikka blogissa en sitä tarvitsekaan. Teemalla on myös oma iso suljettu Facebook-ryhmä, joten vastauksia ongelmatilanteissa saa nopeasti.
  • Teeman asennus, lapsiteeman luonti (siksi että tekemäni muutokset eivät katoa, kun teema päivittyy).
  • Teeman käytön oppiminen. Divi on melkein yhtä laaja kuin itse Worpress, joten oppimista riittää - minullakin, vaikka olen toiminut toistakymmentä vuotta web designer-opettajana. Divissä on mm. 40 omaa moduulia valmiina, tekstipalikasta portfolioon ja videoslideriin.
  • Tarvittavien lisäosien lataus ja aktivointi. Nämä tähän mennessä: 
    • Child Theme Configurator 
    • Akismet (torjuu roskakommentteja)
    • Under Construction / Maintenance Mode From Acurax
    • Yoast SEO (Hakukoneoptimoinnin apuväline)
    • EU cookie law (luo EU:n alueen pakollisen evästeistä varoittava tekstin)
  • Visuaalisen ilmeen luominen. Nyt minulla on logo, väritys ja fontit päätettynä. Olen jo tehnyt Pinterest-kuvien pohjat. 
  • Blogisivujen rakenteen ja sivujen keskinäisen rakenteen päättäminen, kategorioitten luonti
  • SISÄLTÖ. Ennen blogin avaamista haluan vähintään 10 postausta.
  • SEO eli hakukoneoptimointi. Liian laaja aihe tähän, mutta hiukan: Käytän Yoast SEO-lisäosaa, joka antaa pisteitä hakukoneystävällisyydestä. Otsikoissa kannattaa käyttää aiheen tärkeitä avainsanoja. Kaikkiin ladattuihin kuviin pitää lisätä alt-tagit ja otsikot. Jokaiseen blogitekstiin meta-kuvaukset. Pinterest ottaa kuvien otsikot (title) suoraan pinnauksen kuvaukseksi, joten ne kannattaa tehdä huolella. 
  • 1-3 freebien tai opt-in-tuotteen luominen. Tuotteiden laskeutumissivujen luominen MailerLitella. Sen automatisointi, että lataajat saavat sähköpostiinsa itse tuotteen lisäksi tervetuloviestin ja muuta tietoa.
  • Blogin Facebook-sivun tekeminen.
    Tämä on niin laaja asia, etten sitä erittele tässä enempää. Kun FB-sivu on luotu, voi käyttää myös mainoksia. Pari viikkoa sitten testasin ekan kerran pitkästä aikaa Facebook-mainoksia. Mainostin yhtä Ravelryssä olevaa englanninkielistä virkkausohjettani. Kohdeyleisöksi valitsin 25-60 -vuotiaat naiset yhteensä 6 eri maassa (mm. USA, Kanada, Australia, ei Suomessa) ja jotka tykkäävät suurimmista virkkaussaiteista. Vaikka en paljon myynyt, olin tosi tyytyväinen, mitä kaikkea opin systeemin käytöstä, vaikka laitoin rahaa vain muutaman kympin.
  • Instagram-tilin muunto business-tiliksi, Facebook-sivun liittäminen tiliin. Minulla oli se jo joulun alla, mutta palautin toistaiseksi yksityistiliksi.
  • Blogin hyväksyttäminen Rich Pin-sivuksi Pinterestissä
  • Blogin hyväksyttäminen YouTube-kanavalleni, että pystyn tekemään siihen linkkejä videoista
Mahtaakohan listalta puuttua jotain tärkeää... Jos, niin lisäilen!

Pinterestin merkitystä varsinkin englanninkielisessä blogimaailmassa ei voi vähätellä. Se on ylivoimaisesti tärjkein markkinointikanava ja hakukone. Aiemmin kirjoitin Pinterestin käytöstä aika pitkälti, joten en nyt palaa siihen.





Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger