maanantai 16. syyskuuta 2019

Tubeconin jälkimaininkeja

Kerroin aiemmin, että olin menossa elokuun lopulla järjestettyyn Tubecon-tapahtumaan. Se on vuotuinen tapahtuma Helsingin messukeskuksessa. Kaikki ohjelma rakentuu YouTube-kanavien ympärille.

Tapahtuma oli mielenkiintoinen ja positiivinen kokemus! Vaikka olin selvästi vanhin tubettajista (käsityö-YouTube-kanavani), niin siellä oli myös muita ihan aikuisia. Minulle tuli yllätyksenä se, kuinka isoina tähtinä nuoret seuraajat pitävät tunnetuimpia tubettajia. Otin tubettajien loungesta kuvia itselleni, että voin katsoa, keitä siellä oli ja mitä he tekevät! Itse kun en ole Suomen YouTube-maailmaa seurannut.

Tuula Kyrölän haastattelu Tubecon 2019

Minua myös haastateltiin yhdellä lavoista. Kiitos kuvasta Riikka-Piikka! Kovin paljon en ehtinyt keskittyä yleisöön. Mutta se oli positiivista, että haastattelua seurasi useita nuoria tyttöjä, jotka vaikuttivat ihan kiinnostuneilta! Olin odottanut, että kuulijoina olisi vain nuorten vanhempia.

Tubeconin jälkeen


Hiukan erilainen tubettaja, eli aiheena käsityöt ja paljon vanhempi henkilö, on kiinnittänyt monien huomion. Kotonani on käynyt nyt neljä erilaista toimittajaa ja lisäksi pari juttua on tehty puhelinhaastattelujen perusteella!

Tässä verkosta löytyviä:

MTV:n uutisten loppukevennys. Kuvattiin olohuoneessani, jossa teen videoni.

Turun SanomatTurkulaisella käsityötubettajalla on miljoonia katsojia – videot syntyvät olohuoneessa Ispoisissa (Vain tilaajille)

Meillä Kotona -lehti, Tuulan käsityöniksit villitsevät maailmalla – videoita katsottu jo 10 miljoonaa kertaa

Lisäksi olin YLE Radio Suomen Turun ohjelmassa haastateltavana ja Taito-lehden erilliseen joulunumeroon tulee myös juttu joulukäsitöistäni. On myös sovittu pari puhujakeikkaa YouTuben ja Pinterestin käytöstä.

Työpajoja


Asutko Turun lähettyvillä? Tulee virkkaustyöpajaan!

Taito Varsinais-Suomi Turku, Värikkäät virkkaukset 27.11. Tehdään kokeiluja monilla erilaisilla vähän harvinaisemmilla silmukoilla, joita voi käyttää missä tahansa työssä huiveista vauvanpeittoihin ja koristetyynyihin.

Osaava Nainen -messuille tulossa Joulukoristevirkkauspajani. Tarkemmat tiedot lähipäivinä.

Pinterest


Kaikkineen viime kuukaudet ovat vieneet toimintaani eri suuntaan kuin mitä olen tähän asti tehnyt. Alun perin olen tehnyt lähes kaiken englanniksi. Nyt mukaan on tullut tärkeänä osana Suomessa ja suomeksi tehtävät projektit. Jo keväällä julkaisin verkkokurssin Pinterestin käytöstä suomeksi. Olen huomannut, kuinka valtavan tärkeä ja hyödyllinen Pinterest on käsityöalallakin, ja kuinka se on suomeksi alikäytössä.

Kokonaisuutena viime kuukaudet ovat olleet jännittäviä, kun koko ajan tapahtuu kaikenlaista erilaista!







6 kommenttia :

  1. Mahtavaa, Tuula! Olet varsinainen pioneeri. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aika yllättävästi jotkin asiat voivat alkaa kasvaa sattumalta, kuten YouTube-kanavani aluksi!

      Poista
  2. Olipa kiva taasen lukea "seikkailuistasi". Onpa hienoa, että erilaiset tubettajat huomioidaan. Ja tosi hienoa, että juttu on poikinut jatkoa haastattelujen ja työpajojen muodossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On tosiaan hyvä, että tubettaminen nähdään laajemmin kuin nuoret ihmiset kertomassa omasta elämästään!

      Poista
  3. Käsityövideoita seuraan itsekin Tubesta vaikka muuten huonosti videomateriaalia käytän. Ihanaa, että nuoriso on myös kiinnostunut. Käsitöiden tekeminen ja lukeminen ovat ne kaksi asiaa joiden soisi kulkeutuvan myös seuraaville sukupolville :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! On hyvä, että käsitöitten tekeminen leviää kaikissa kanavissa, joita nuoret käyttävät.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger