sunnuntai 26. elokuuta 2012

Paksu villatakki ylhäältä neulottuna

Päätin testata, miten onnistun neulomaan villatakin aloittamalla pääntiestä. En ole aiemmin tehnyt sitä. Lankana on kaappiin jäänyt Novita Fiesta ja 7 mm:n puikot. Mittasin silmukkamäärää toiseen villatakkiin ja kolmannen purkamisen ja uudelleen aloittamisen jälkeen koko alkoi tuntua oikealta!


Teen raglanhihat lisäämällä jokaisella oikealla kerroksella neulomalla 2 vierekkäistä silmukkaa kahteen kertaan (silmukan etu- ja takareuna).


Kun pääsin kainaloitten kohdalle, jaoin työn silmukat 5 langalle, eli 2 etukappaletta, 2 hihaa ja takakappale. Tästä monet jatkaisivat ottamalla etu- ja takakappaleiden silmukat pyöröpuikolle ja neulomalla ne yhdessä. Minä en tehnyt niin, koska inhoan pyöröpuikkoja ja käytän vain, kun on ihan pakko :)



Nyt olen saanut etukappaleet tehtyä. Muotoilin niitä hiukan tekemällä rinnasta alaspäin yhden nurjan silmukan aina samalle kohdalle  ("pystyviivan") ja vyötärön jälkeen olen lisännyt neulomalla ennen ja jälkeen nurjan silmukan olevat silmukat kahteen kertaan yhteensä 4 kertaa muutaman kerroksen väliajoin.


Tästä sitten jatketaan!

- - - - -

Muuten Suuri käsityölehden sukkakilpailuun suunnittelemani ja tekemäni sukat valmistuivat ajoissa. Mutta se viikko oli niin täynnä lailenlaista, että vasta postitettuani ne tajusin, että olin unohtanut kuvata ne! Jos hyvin käy, saan vielä kuvan jostain heidän julkaisemistaan kuvista!

1 kommentti :

  1. Hei!

    Eihän sinulla sattunut jäämään tuota lankaa yli ;) ? Itsellä jäi tunika harmillisesti vajaata kerää vaille ja olen yrittänyt metsästää juuri tuota kyseistä vihreää fiestaa. Jos sinulta löytyy lankaa ja olet valmis siitä maksua vastaan luopumaan, niin ottaisitko yhteyttä: hane_81@hotmail.com

    Terveisin:
    Hanna

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger