torstai 24. lokakuuta 2013

Montako keskeneräistä työtä yhtä aikaa?


Sensuroimaton kuva sohvaltani tänä iltana. Kolme työn alla olevaa käsityötä ja lisäksi tarvikkeita parista viime päivinä valmistuneesta. Asun yksin, joten voin rauhassa levitellä tavaroitani miten vain - toistaiseksi ainoa lapsenlapsikin on jo 4 eikä koske sellaiseen, mihin ei saisi koskea!

Silloin tällöin Facebookin eri ryhmissä joku kysyy, montako työtä kullakin on kesken ja kuinka monta pitäisi olla. Minulla on kuvassa olevien lisäksi pari muuta sohvan takana olevassa korissa. Varmaankin keskeneräisten töitten määrä on pitkälti luonnekysymyskin. Joittenkin on helpompi keskittyä yhteen kerrallaan, toiset ovat kuten minä, että on ihana vaihdella. Tuossakin on kaksi virkkausta, joista toisessa on koukku 8, toisessa 3½. Vaihtelua käsillekin! Toinen on saman toistoa, toista suunnittelen kerros kerrokselta sitä mukaa kun se etenee.

Pääasia, että työt valmistuvat. Minulla ainoa työ, joka tuskin valmistuu, on ollut kanavatyö, jonka aloitin ollessani viikon sairaalassa ensimmäisen lapseni syntymän jälkeen. Hän täyttää kohta 28!

Lopputulos on, että varmaankin jatkan koko elämäni näin, kolmesta kymmeneen keskeneräistä työtä yhtä aikaa! Sohvalla olevien määrää voisin opetella hiukan rajoittamaan...

8 kommenttia :

  1. Tuttu juttu. :D Minulla on tällä hetkellä tekeillä neljä työtä ja kukin valmistuu ajallaan. Ja sitten se viides, vähän kuten sinulla. Aloitin yhden ristipistityön, kun tyttäret olivat hyvin pieniä. Toinen täyttää kohta 18 vuotta ja edelleen työ on osittain kesken. Mutta vielä se valmistuu. Huvittavinta on, että työ esittää kahta pientä tyttöä takaapäin meren rannalla käsi kädessä. Nuo kuvan tytöt muistuttavat ihan omiani. Kuvittelin saavani kuvan lastenhuoneen seinälle. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä itse asiassa jatkoin sitä kanavatyötä, kun seuraavat kaksi tytärtä syntyivät, mutta ei se vieläkään ole valmis! Jos sitten eläkkeellä lapsenlapsenlapsille...

      Poista
  2. Monta työtä on kesken minullakin. Toivottavasti ne joskus kaikki valmistuvat. Pahinta on jos työ jää liian pitkäksi aikaa odottelemaan. Minun on pakko tehdä ainakin sukat ja lapaset yhtä aikaa, molempia vuorotellen. Muuten käy niin että yksi sukka on valmis ja kun toista joskus aloittelee, ei ole tietoa puikoista, silmukkaluvuista tms. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sukat ja lapaset minäkin koetan tehdä nopeasti, muuten käy aina niin, että toisesta tulee väärän kokoinen, käsiala tuntuu muuttuvan sen verran!

      Poista
  3. Juu, näin se menee... Olen myös sitä mieltä, että on hyvä olla tekeillä erilaisilla tekniikoilla olevia töitä, niin ei ranteetkaan rasitu liikaa- ja vaihteluhan virkistää!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Neulontaa, virkkausta, koukkuamista, haarukkapitsiä, mitä tuleekin mieleen. Erilaisia asentoja käsille!

      Poista
  4. Tulin vastavierailulle pistäytymään, ehkä täytyy jäädä pidemmäksikin aikaa tutkimaan tekemisiäsi! :) Rohkenisinkohan minä ottaa tälläisen kuvan myös omasta kauhistuksen kätköstä ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin vähän mietin, viitsinkö tuota julkaista... Mutta tuskin olen ollenkaan ainoa, jolla on vastaavaa!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger