lauantai 27. kesäkuuta 2015

Lähdin Indiedays-blogiyhteisöstä

Noin 9 kuukauden ajan kuuluin Indiedays-blogiyhteisöön. Halusin liittyä, ja muutamien muutosten jälkeen blogini hyväksyttiin sinne. Ajattelin, että yhteisö auttaisi kasvattamaan ja laajentamaan blogia. Ja ehkä saamaan hiukan mainostulojakin. Mutta näitten kuukausien jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että siitä on blogilleni enemmän haittaa kuin hyötyä. Siksi lähdin siitä, ja heidän bannerinsa ja maninospaikkansa on nyt otettu pois.

Tutkin Google Analyticsiä, jonka olen asentanut blogiini. Se näyttää yksityiskohtaisia tietoja kävijöistä ja mm. sen, mitä kautta kävijät päätyvät sivuille. Siitä näin, että Indiedaysin kautta blogiini oli tullut vain 495 käyntiä samassa ajassa kun niitä Facebookin kautta oli tullut yli 10 000! Tämä tietenkin siksi, että olen Facebookissa aktiivinen monissa ryhmissä.

Indiedaysin valtavat mainokset sivun ylälaidassa olivat häiritseviä. Se on ensisijainen syy, etten halunnut jatkaa. Mainoksista saatava pieni tulo ei ole suhteessa niistä aiheutuvaan haittaan. Sivupalkissa olevat pienet mainokset eivät minusta haittaisi. Mutta iso mainos, joka latautuu uudelleen joka kerta, kun klikkaa uudelle sivulle, huonontaa käyttökokemusta. Itse miettisin, onko sivun sisältö sen arvoista, että siedän niitä!

Indiedays sinänä tekee hienoa työtä. Minulla ei ole mitään heitä vastaan. Se sopii parhaiten nuorten naisten muoti-, liikunta-, terveys- , äitiysblogeille, varmaan sisustus- ja ruokablogeille. Käsityöblogeille ei niinkään, varsinkaan kun siellä ei ole niille mitään kategoriaa. Lifestyle , jossa käsityöblogit ovat, on liian laaja käsite.

Indiedaysistä oli minulle se hyöty, että opin kiinnittämään enemmän huomiota kuvieni laatuun ja kokoon. Laitoin ne css-koodilla saman levyisiksi kuin tekstisisältö. Samoin opin bloggaamiseen säännöllisyyttä, että julkaisee uutta mieluiten useamman kerran viikossa.

Tätä julkaisua teen muuten ensimmäistä kertaa Bloggerin android-sovelluksella. Siinä on vielä paljon paranneltavaa. Sillä ei saa lisättyä kuviakaan. Kuva pitää mennä lisäämään selaimella.

 Istun ex-mieheni  kodissa Belfastissa ja katselen ulos kauniiseen auringonpaisteeseen, jonne tästä nyt lähdenkin!

Kauniita kesäpäiviä!



10 kommenttia :

  1. Onpa mukava, kun blogisi yläreunassa ei ole enää isoa mainosta. Olin miettinyt, että tuosta yhteistyöstä saa varmaan paljon hyötyä, kun on noin isot mainokset. Tällä minun koneellani kuvat näyttävät vähän kapeammilta kuin teksti.

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia! Vietähän rentouttava loma ♥

    VastaaPoista
  3. Nyt käytettävissäni vain puhelin ja tabletti, jotka ei suostu avaamaan yksittäisen kommentin vastausruutua. Laura, ne mainokset tosiaan häiritsi ihan liikaa ja kokonaishyöty oli minimaalinen! Kuvat on tosiaan hiukan kapeampia kuin teksti, olen vaihdellut pikselimäärää hiukan ylös ja alas, kun olen kokeillut leveyttä.

    Johanna, kiitos ☺

    VastaaPoista
  4. Viisas päätös. =) Ainakin minusta ne ensimmäiseksi esiin pompsahtavat suuret mainokset ovat ärsyttäviä.

    VastaaPoista
  5. Kivaa lukea tällainen avoin postaus ajatuksistasi. Moni lähtee innolla portaaleihin, mutta harvemmin sitä kuulee, miltä siellä bloggaaminen sitten tuntuu, ja onko siitä konkreettista hyötyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielelläni kuuluisin johonkin (muuhunkin kuin Blogipolkuun, joka on lähinnä lista), mutta saa nyt nähdä, miten tästä jatkuu!

      Poista
  6. Minäkin tulin fb:kin kautta. En ole tutustunut indie days:iin, niin ajattelin, etä hyvinhän sen tutustumisen voi aloittaa takaperoisesti. Kuulostaa hurjalta jos kerran viikossa pitää blogata (ja miel. useamman kerran) varsinkin käsityöblogeissa, ei sitä aina ehdi näpertelemään. Minulta ainakin käsityöideat vaativat kypsyttelyä ja hautumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan toisinaan vaikea keksiä usein postattavaa, vaikka riippuu tietenkin siitä, mihin vetää rajan. Eli jos postaa kaikista ideoista ja kokeiluista, asiaa riittäisi paljon enemmän!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger