keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Kirjavaa virkkausta ja sähköjohtoa laukussa

Jotku työt kestävät kauan valmistua, jos ei oikein tiedä, mitä on tekemässä! Näin kävi tämän värikkään kassin suhteen. Kerroin siitä jo videoblogissa pari viikkoa sitten. Alunperin kassista piti tulla tytön mekon yläosa :)

Lanka Blend Bamboo, koukku 3,5 mm.



Virkattujen laukkujen sangat helposti venyvät, jos nekin on virkattu. Halusin välttää tämän. Siksi päätin laittaa sangan sisään sähköjohtoa. Kaikenlaisia johtoja on jäänyt eri laitteista ja valitsin tietokoneen sähköjohdon. Katkaisin siitä sopivan palan. Virkkasin kiinteitä silmukoita sen ympärille hiukan alkuun ja sitten otin johdon pois virkkauksen ajaksi. Täytyy vaan katsoa, ettei putkesta tule niin tiukka, ettei johtoa saa työnnettyä sen sisään.


Itse johto pitää myös kiinnittää kassiin, koska muuten sanka alkaa venyä kiinnityskohdasta. Siksi avasin johtoa molemmista päistä.


Ompelin sangan kiinni kassin ja vuorin väliin siten, että pistot menivät johdon läpi lukuisia kertoja. Vuorin ja kassin osat olen esitellyt videolla.




Laukku tulee mukaan, kun huomenna lähden Irlantiin häihin! Häät ovat maanantaina ja palaan heti seuraavana päivänä. Häät pidetään osittain ihanassa Mount Stewart-puistossa ja kartanossa, josta olen kertonut aiemminkin. Paikka on yksi mielipaikoistani Pohjois-Irlannissa.
www.ristiin-rastiin.fi/2015/07/inspiraatiota-mount-stewartista.html
www.ristiin-rastiin.fi/2014/01/vihrean-savyt-inspiroivat.html

8 kommenttia :

  1. Kaunis laukku, hyvät värit, ja hieno idea toi sähköputki. Minäkin olen joskus virkannut laukun, ja siinä kyllä kävi niinkuin sanoit, sangat venyivät hyvin äkkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla kävi muurausnarukassin kanssa niin, että siinä ketjusilmukkakerros ei veny, mutta kaikki loput kerrokset ovat venyneet. Sanka siinä siis virkattu pitkittäissuunnassa. Siksi tähän piti keksiä jotain muuta!

      Poista
  2. Ihana kassi, tuo sanka idea on varmasti mahtava, pitääkin laittaa se muistiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuota ideaa sangasta tulee varmaan käytettyä toistekin!

      Poista
  3. Upea, ihanan värikäs ja piristävä laukku! :) Hyvää kesää!

    VastaaPoista
  4. Kaunis laukku ja loistoidea tuo johto! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, johtoidea on tosiaan kätevä. Hyvin on toiminut, nyt kun olen käyttänyt kassia jonkin verran!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger