lauantai 5. huhtikuuta 2014

Vaippakakku baby showeriin

Tytär numero kaksi on 34 viikkoa raskaana. Ihme kyllä onnistuimme järjestämään hänelle vauvakutsut ilman, että hän ollenkaan ymmärsi, mitä suunniteltiin!

Vaippakakuista kuulin vasta muutama kuukausi sitten. Googlen kuvahaulla 'diaper cake', 'nappy cake' ja 'vaippakakku' niitä tulee kaikenlaisia mahdollisia. Tytär numero 3 halusi, että teemme sellaisen. Mukava sitä olikin tehdä. Yllättävän paljon siihen meni vaippoja, 2½ pakettia kokoa 2.


Aloitetaan rullamalla vaipat ja kiinnittämällä rullat kumilenkeillä, että pysyvät koossa.


Keskellä kannattaa olla jotain, minkä ympärille vaipat kiinnitetään. Olen kuvissa nähnyt käytettävän mm. tuttipulloja. Meillä oli kangaspakan keskellä ollut paksu pahvirulla. Sen ympärille kiinnitin kaksi potkupukua. Joihinkin kakkuihin kätketään sisälle vaikka mitä.


Kukin rivi vaippoja pitää kiinnittää tiukasti. Asettelun aikana kannattaa olla kumilenkki, jonka sisään vaipat työnnetään. Kun rivi on valmis, sidoimme sen tiukasti kahdelta eri korkeudelta pakettinarulla. Kaikkiaan kerroksia tuli neljä. Ylimmässä on vain yksi rivi eikä sisällä enää toppauksena potkupukuja.

Kakun päälle kiinnitettiin nalle. Raukkaa ei oikein saatu pysymään paikallaan muuten kuin että sen takamuksiin pistettiin metallinen neulontapuikko!


Narut peittyvät koristenauhoilla ja ruseteilla, mitä nyt keksiikin. Syntyvä vauva on poika, meillä oli siniset nauhat. Koristeena on toisiinsa ruseteilla sidottuja sukkia ja pikkuvauvan "kengät".

Yhteen kerrokseen halusimme erilaisen koristeen. Ompelin pallonauhan valkoiseen kankaaseen.


Valmiin kakun alaosa:


Baby showerissa ohjelmana oli myös arvaus, milloin vauva syntyy ja minkä kokoinen se on. Toivottavasti se ei synny yhtä myöhässä kuin äitinsä, jonka annettiin mennä 19 päivää yli lasketun ajan!

4 kommenttia :

  1. Mahtava!!! Onnellista odotusaikaa!!!!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Toinen lapsenlapsi tulossa, jännittävää! Ja kakkua oli tosi mukava tehdä, kävi jo mielessä, että pitäisikö alkaa tehdä niitä laajemmaltikin!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger