perjantai 17. heinäkuuta 2015

Takaisin Suomessa ja kangaspuitten kokoaminen

Minun ei ole helppo palata Irlannista Suomeen. Vuosi vuodelta se tuntuu vaikeammalta. Kunpa onnistuisin järjestämään työtilanteeni sellaiseksi, että voisin asua puolet vuodesta kummassakin!

Mutta lomaa on jäljellä lähes kolme viikkoa. Olen iloinen, että siinä on paljon ihan vapaita päiviä, jolloin voin päättää, mitä tehdä  - tai olla tekemättä mitään.

Viikonloppuna menen serkkuni luokse ja meidän on tarkoitus koota äitini vanhat kangaspuut. En ole sen enempää koonnut puita kuin kutonutkaan vuosikausiin,joten saapa nähdä, miten se onnistuu! Kun puut viimeksi purettiin, otin onneksi useita valokuvia. Alla yksi.


Kuva on vuodelta 2005. Silloin äitini asui vielä kodissaan maalla. Kävin kesän aikana usein kutomassa. Siltä kesältä on paljon hyviä muistoja. Äitini, joka on nyt kolme vuotta ollut hoitokodissa eikä puhu tai liiku, kertoi minulle kaikenlaista nuoruudestaan.

Tässä yhtä silloin kutomaani mattoa.


Lähipäivinä laittelen käsitöihin liittyviä kuvia Irlannista. Mutta nyt, kun en enää kuulu mihinkään blogiyhteisöön (aiempi postaus), minulla ei ole mitään painetta julkaista jatkuvasti!


6 kommenttia :

  1. Tuo mattojen kutominen on juttu, josta olen myös vähän haaveillut. Turussa on joku paikka, josta saa opetusta ja voi varata ajan, omaan kotiin kun harvalla kangaspuut mahtuu. Ja minä kyllä aina odotan kuvia käsitöistäsi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku Turun kudontapaikoista suljettiin, mutta muistaakseni ainakin Julinin talossa olevassa käsityökeskuksessa voi kutoa. - Viime aikoina en ole kuvannut kaikkia, kun tuntuu, että on liikaa toistoa :)

      Poista
  2. Superbe !!! Bon travail et bon week-end !
    Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merci Anna :) Ces photos sont vieilles mais demain je vais travailler á métier à tisser, si je n'ais pas tout oublié!

      Poista
  3. Ihana blogi sinulla, siksipä laitoin sinulle haasteen osoitteessa http://nemirannurkkaus.blogspot.fi/2015/07/liebster-award.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta, koetan vastata tänään tai lähipäivinä :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger