perjantai 19. elokuuta 2016

Puikkomaisterin lapaskirjan julkistamistilaisuudessa

Puikkomaisterin lapaskirjan julkistamistilaisuus oli keskiviikkona Helsingissä Nikola II -laivalla Eteläsatamassa. Innostuin kutsun saatuani lähtemään, hieno syy myös viettää iltapäivä Helsingissä.


Etukäteen olin nähnyt, että kirja on ihanan värikäs. Kuvassa kirjan lapaset, joissa on monivärinen kolmiokuvio, mallin nimi Eva. Ne ovat suosikkini. Aion ihan pian kokeilla niitten tekemistä. Harvoin tulee tehtyä mitään ohjeesta, mutta tässä tuli eteen sellainen, joka on pakko tehdä!

Kirjassa on 22 mallia. Kukin malli on omistettu jollekin henkilölle, jonka elämästä on pieni mielenkiintoinen kirjoitus. Hienoa, että osassa on mielenkiintoisia tekniikoita, kuten kuvion luomista silmukoita siirtelemällä. Isot selkeät kaaviot.

Kirjan tekijä Tiina Kaarela kertoi kirjan synnystä. Tämä kirja oli syntynyt melko nopeasti. Edellinen, Puikkomaisterin sukkakirja, oli kestänyt 7 vuotta tehdä! Mietin, miten hän oli raskinut olla julkaisematta  mallejaan niin pitkään, kun vuosikin on pitkä aika. Itselläni on aina jonkin uuden synnyttyä niin kiire julkaista se, että viikkokin tuntuu pitkältä :) Tiinalla on jo seuraavakin kirja työn alla, pipokirja. Tiinan blogi Puikkomaisteri.

Tilaa Puikkomaisterin lapaskirja täältä

Mielenkiintoista oli myös, että Tiina kertoi, ettei ole kovin pitkään neulonut lapasia. Silloin ei ole sitä rasitetta, joka meille alle 10-vuotiaasta asti niitä  neuloneille helposti tulee: tämä "pitää" tehdä näin tai näin!


Osan paikalla olleista olin nähnyt aiemminkin, mutta en osannut yhdistää ketään blogeihin. Instagram-kuvat auttavat siinä! Esim. www.instagram.com/explore/tags/puikkomaisterinlapaskirja.


Keskusteluissa kuulin myös Burdan käsityöristeilystä. Täytyi heti googlata se, mutta se onkin yhtä aikaa kuin Knitting & Stitching Show Lontoossa. Ostin Lontooseen jo liput.

Kiipesin myös Nikolai II -laivan kannelle kuvaamaan ympäristöä.



Kävin myös Kiasmassa, mutta siitä myöhemmin erillinen postaus.


Mainos: Laaja valikoima parasta luonnonkosmetiikkaa - Greenlipsbeauty.com
Liity jäseneksi nyt ja saat liittymislahjana 5 € jäsentilillesi.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger