tiistai 16. elokuuta 2016

Tilkkupeiton valmistusta kurssilla

Vietin viikonlopun tilkkupeittokurssilla Päivölän opistossa Valkeakoskella. Hieno viikonloppu! Ihana keskittyä koko ajan pelkästään ompeluun ilman mitään muuta tekemistä.


En ollut tehnyt tilkkutöitä vuosiin, enkä nytkään aio tehdä niitä säännöllisesti. Mutta on hienoa välillä tehdä muita käsitöitä kuin ne ensisijaiset harrastukset. Ompelu oli minulle yhdessä vaiheessa myös työ useiden vuosien ajan.

Meille ehdotettiin kolmea blokkia, joista valita malli peittoon. Valitsin Jacob's ladder - Jaakobin tikapuut -, koska se vaikutti helpoimmalta!

Olin jo unohtanut mm. palasten kiinnityksen ketjussa.


Opin, että kolmiot kannattaa tehdä neliöistä.




Otin itselleni kuvia yhden blokin kokoamisesta, että muistan myöhemminkin.




Tätä blokkia voi asetella monilla eri tavoilla. Pohjan "viivoista" voi luoda V-kirjaimen muotoista kuviota, salmiakkiruutumaista tai siksakia. Päädyin siksakiin.

Mainos: Katso tämän hetken parhaat tarjoukset! Säästä jopa 45%
Trivago, maailman suurin hotellihaku. Vertaa hintoja yli 900.000 hotellin joukosta.

Tässä peitto siinä vaiheessa, johon ehdin tehdä sen kurssilla. Siitä puuttuu vanu, taustakangas ja niitten tikkaaminen yhteen, eli läheskään valmis se ei ole!


Kurssilla hienoa oli myös superkiva, pieni ryhmä. Siihen vaikutti osittain kai sekin, että olimme lähes saman ikäisiä ja samantapaisissa elämäntilanteissa. Oikein huvitti yhdessä vaiheessa kun tajusin, että kaikilla oli niitä tyypillisimpiä 50-60-luvun vaihteen etunimiä!

Tämän kuvan otin ompelusalistamme klo 23:n jälkeen lauantai-iltana. Olin viimeinen lähtijä, varmaan siksi, että minulla oli ryhmästä vähitellen kokemusta tilkutöissä! Halusin kovin saada peitteen päällisen valmiiksi.


Kuten olet huomannut, rakastan kirkkaita värejä. Erään kurssilaisen kankaat olivat aivan ihania. Näin kauniit värit ja kuviot ovat niin innostavia ja tuovat energiaa!




Yli 100 vuotta vanhan kansanopiston alueella on paljon rakennuksia. Pidän paikoista, joissa on paljon historiaa. Niin monia nuoria on käynyt siellä vuosien mittaan. Omasta äidistäni tiedän, kuinka paljon kansanopistovuosi vaikutti ihmisen elämään varsinkin aikana, jolloin useimmilla ei ollut mahdollisuutta pitempään koulutukseen.





torstai 11. elokuuta 2016

Tilkkutyökurssille Päivölään

Melkein kaikki käsityöaikani menee neulomiseen ja virkkaukseen. Ompelu oli kuitenkin ensisijainen vuosia, ja myös työni monen vuoden ajan. Kun kuulin Päivölän Opiston tilkkupeittoviikonlopusta, päätin ilmoittautua, että tulisi hiukan vaihtelua! ( Kurssin kuvaus on nyt täällä, mutta varmaan poistuu pian.)

Kurssi alkaa huomenna. Tänään olen kokoillut tarvikkeita ja ostanut jonkin verran uutta kangasta. En ole tehnyt tilkkutöitä yli 10 vuoteen. Siksi on ihme, että löysin leikkuualustan ja tilkkuleikkurini. Edellisen käyttökerran jälkeen olen sentään muuttanut 4 kertaa!


Kuvassa osa mukaan lähtevistä kankaista. Kyllä siitä minun väriseni peitto tulee!

Työehdotuksena on kolme erilaista peittomallia. Valitsin niistä Jacob's ladder blockin. Osittain siksi, että se vaikuttaa teknisesti helpoimmalta! Jacob's ladder quilt -kuvahaku antaa valtavasti erilaisia ideoita värien käytölle.

Innolla ajan huomenna Valkeakoskelle. Ensi viikolla kerron, mitä kurssilla ehdin tehdä. Jos hyvin käy, otan jossain välissä videopätkiäkin.

- - - - - - - - - -

Mainos:  Ansaitse rahaa verkkosivuiltasi!



lauantai 6. elokuuta 2016

Neulottu kuusikulmio, ohjevideo

Muutama vuosi sitten kirjoitin testanneeni neulottua kuusikulmiota. Nyt päätin tehdä siitä videon, kun päätin postata vanhan kuvan Instagrammissa ja se  näytti suositulta. Näitä paloja on kiva tehdä. Suunnitelmissa tällä tavalla ainakin vauvanpeitto. Hyvä konsti saada jämälangat kulumaan!


Tässä video. Samalla idealla voi tietenkin tehdä myös isompia 6-kulmioita lisäämällä kavennusten välissä olevaa silmukkamäärää.





perjantai 29. heinäkuuta 2016

Muurausnarukassieni virhe

Olen nyt kesällä käyttänyt ahkerasti molempia muurausnarusta tekemiäni laukkuja. Kerroin niitten tekemisestä aiemmin: pienempi laukku ja isompi laukku. Muuten molemmat ovat olleet käteviä ja kestäviä, mutta tein virheen sankojen virkkauksessa.


Virkkasin sangat pitkittäin kiinteillä silmukoilla. Aloitin ne reunasta, ja se oli se virhe. Ne pitää aloittaa pituussuuntaan keskeltä ja virkata yhtä paljon molemmille puolille. Aloitusketju ei veny, mutta kaikki muut kerrokset venyvät, vaikka kavensinkin aika paljon. Valkoisen sangan tein tästä syystä uudelleenkin. Mutta en tajunnut tuota keskeltä aloitusta. Nyt en viitsi tehdä uusia sankoja, koska ei se paljon kuitenkaan käytössä haittaa!

Usean kuukauden käytön jälkeen voin suositella muurausnarua laukkujen materiaaliksi, on niin kestävää ja pitää värinsä! Minulla käytössä Bilteman naru.

Toki sangan voi tehdä ihan muulla menetelmällä kuten tässä bambulangasta virkkaamassani laukussa: www.ristiin-rastiin.fi/2016/07/sahkojohdosta-laukun-hihna-videoblogi.html  Siinä kassin sanka on päällystetty sähköjohto.



maanantai 18. heinäkuuta 2016

70-luvun käsityölehtiä

Lomalla on aikaa tehdä hassujakin juttuja!  Minulla on isot pinot 70-luvun käsityölehtiä, joissa kaava-arkit ja lehdet ovat erillään. Aloin yhdistellä niitä. Samalla tietenkin tulee selattua läpi lehtien sisältö.

Yllättävää, miten monet kuvat lehdissä voisivat olla uusia! Monien vaatteiden muoto, värit ja esim. jalkineet eivät näytä yhtään vanhanaikaisilta. Samoin osa virkkaustöistä on aivan samaa tyyliä kuin Instagrammin virkkauskuvien virrassa.

70-luvun (silloinen) Suuri Käsityökerho ja Muoti+ Kauneus -lehtien kannet ja monet sisällön kuvatkin tuovat valtavasti muistoja mieleen. Olin tuolloin käsityöhullu koululainen / lukiolainen ja luin lehdet kannesta kanteen lukuisia kertoja. Niin usein, että huomaan vieläkin osaavani jotkut kuvatekstit ulkoa!


Jo silloin suunnittelin kaikki virkkaus- ja neuletyöni itse, joten harvoin tein mitään ohjeista. Käytin niitä ideoina omiin töihini kuten nykyisinkin. Vaatteiden ompelussa käytin kaavoja, joita pian opin muokkaamaan ja yhdistelemään.

Tänään olen käsitellyt vain SK-lehtiä, M+t jäävät toiseen kertaan. Samoin 80-luvun lehdet, joita on vähemmän.

Löysin lehden, jonka kaavalla tein rippipukuni ja äidille puvun samalla kaavalla.


1976 lehdestä löytyi mm. juttu kaulakukkarokilpailusta, johon osallistuin tällä työllä. Sitä ei valittu, mutta pidin kukkaroa paljon koulussa ihan koruna.


Lehdistä on löytynyt muutamia ideoita, jotka olin unohtanut:
  • Maton teko siten, että virkkaa kalalangasta verkon ja pujottelee kuteet siihen 
  • Silmuvirkkauksen käyttö kuvioitten teossa. Näyttää ryijypistoilta.
  • Matonkuteista palmikoitu matto. Palmikot ommellaan yhteen nurjalta. Lehdessä käsin, minä ompelisin koneella.
  • Kaitaleista koukuttu matto. Siinä käytetty moppilankan näköistä, mutta ontelokude toimisi hyvin.
  •  Poppanakuteen neulominen tai virkkaus. Minulla on vintillä useita poppanarullia, pitäisikö keksiä niistä jotain? Pari pikkukassia olenkin virkannut niistä.

Huomasin, että kirjovirkkausta on esitelty tavalla, joka nykyisellään käsitettäisiin virheeksi - väri vaihdettu vasta  kun koko silmukkaon tehty valmiiksi. Tällöin kuviosta ei tule tarkkarajaista. Itse vaihdan värin aina siten, että silmukan viimeinenlangankierto tulee jo uudella värillä.



perjantai 15. heinäkuuta 2016

Koukkuamalla ympyrää, kaksi tekniikkavideota

Koukkuaminen (tunisialainen virkkaus) on tekniikka, johon ihastuin yläkoulussa. Olin ottanut vapaaehtoisen käsityön kurssin. Sen aikana koetin oppia mahdollisimman monia erilaisia tekniikoita. Koukkuaminen oli yksi, ja vaikka tein sitä tavallisella virkkuukoukulla, innostuin siitä. Kun joitakin vuosia sitten näin ympyränä koukkuamista kaksipäisellä koukulla, innostuin vielä enemmän.


Yllä olevassa kuvassa oleva kuvio on tehty hunajakennopistolla. Kuva on aiemmin tekemästäni  tabletinsuojuksesta. Nyt tein tekniikasta video-ohjeen.



Perustekniikka ympyränä koukkuamisesta on aiemmalla videolla:

Käväisin viikolla Käsityö-Elisassa ja siellä oli niin ihananvärisiä kaksipäisiä koukkuja, että oli pakko ostaa pari! Nämä ovat jotain alumiinin tyyppistä. Pidän eniten puisista, mutta näilläkin työ sujuu.


Seuraavaksi alan tehdä vinoruutuja koukkuamalla. Se on tekniikka, josta löytyy kaiken aikaa uutta kokeiltavaa.

Joskus täytyy ihan Pinterestin takia lisätä kuva sivulle! Google Analyticsistä näen, että nykyisin blogiini tulee eniten liikennettä Pinterestin kautta.



lauantai 9. heinäkuuta 2016

Joulua heinäkuussa

Olen aina rakastanut joulua, varsinkin sen odotusta ja koristeita. Nyt alan vähitellen keskittyä jouluun moneksi kuukaudeksi. Kerroin videoblogissa, että olin jäämässä työstäni vapaalle koko syksyksi ja keskittymässä joulukäsitöihin. Vapaani kuitenkin peruttiin, ja siksi irtisanouduin työstäni. Eli nyt en keskity käsitöihin vain syksyn ajalla vaan pysyvästi! Siinä sivussa tulen tekemään hiukan myös digitaaliseen mediaan liittyviä töitä.


EM-kisoja - niin yleisurheilua kuin jalkapalloa - katsellessa olen siis virkkaillut joulukoristeita :)

Varasin myös domainin ja webhotellin uutta, pelkästään joulukäsityöaiheista englanninkielistä blogia varten. Ensi viikolla aloittelen sitä ja aion julkaista sen syyskuun alussa. Tällä kertaa teen blogin itse Wordpressillä siten, että kaikki tiedostot ovat omassa hallinnassani webhotellissa.  Bloggerissa ärsyttää sen automaattisuus!


Olen myös liittynyt pariin kansainväliseen, pääosin amerikkalaiseen FB-ryhmään. Niissä erilaisten luovien alojen edustajat keskustelevat kaikesta blogin ja muun sosiaalisen median hallinnasta käytännön asioihin kuten missä ja miten hankkia asiakkaita tai mitä ottaa huomioon siirtyessä palkkatyöstä freelanceriksi/yrittäjäksi.

En ole vielä täysin tajunnut, etten ole palaamassa opetustyöhön. Tuleeko työtä ikävä? En usko, jo pitkään on ollut vaikea keskittyä siihen, kun kaikki käsityöhön liittyvä on innostanut niin paljon enemmän!


Tämä kuukausi menee vielä virallisesti lomalla, joten mitään kiirettä jouluideoitten kanssa en vielä pidä. Mutta ideoita pursuu kaiken aikaa lisää, joten joulu on kuitenkin koko ajan mielessä!

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Sähköjohdosta laukun hihna - videoblogi

Vähän aikaa sitten esittelin silloin hiukan kesken ollutta virkattua laukkua. Nyt näytän sen valmiina, ja selostelen, miten käytin tietokoneen sähköjohtoa laukun sangaksi. Sitä ideaa tuleen käyttämään toistekin. Video englanniksi.



Kauniita kesäpäiviä!

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Värikäs verhopaneeli pellavasta

Toisinaan työt jäävät hyllyyn odottamaan jatkoa. Näin kävi tälle verhopaneelilleni. Virkkaan sitä käyttäen Rustic lace square-kuvioita - tai omaa muunnostani niistä. Enemmän kuviosta aiemman työn yhteydessä ja valmiissa kylppärin verhossa.


Eilen päätin tarttua tähän, kun olin menossa tyttären luo syöttämään kissaa. Tytär toivoi, että vietän talossa tai terassilla hiukan aikaa kissalle seuraksi :) Unohdin ottaa kuvan!

Minulla on olohuoneessa kaksi ikkunaa. Toinen kerrostalon päätyikkuna, toinen koko huoneen levyinen, jossa on myös parvekkeen ovi. Jokainen verhopala on erilainen ja värikäs.



Uusi verhopala tulee parvekeikkunaan. Luulen, että kolmen kuvion leveys riittää. Pituuteen tarvitaan puolet lisää, eli yhteensä 12 palaa. Siihen pari vuotta sitten messuilta ostamani venäläinen pellavalanka riittää. Kiirettä valmistumisella ei ole, koska minulla on verhopaneeleja enemmän kuin yhdellä kerralla käytän ja vaihtelen yksittäisiä melko usein. Osa niistä on Ikean yksivärisiä kiiltäviä harsoverhoja.

Lähikuva. Tämän kaavio löytyy mm. https://instagram.com/p/033gV7F-bw/?tagged=rusticlacesquare Tässä minulla on pienemmän lenkit kulmissa. Instagramissa olen huomannut, että jos tekee työn yksivärisenä, kannattaa säilyttää pitkät kulmalenkit. Ne muodostavat selkeämmän kuvion. Itse tuskin teen yksivärisenä. Kaikenlaisia väriyhdistelmiä voi tutkia Instagramista www.instagram.com/explore/tags/rusticlacesquare.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger