tiistai 23. joulukuuta 2014

Joulutunnelmaa!

Joululomani alkoi perjantaina ja kestää tänä vuonna vain runsaan viikon tammikuun lomamatkan takia. Tässä kuvia jouluisesta kodistani ja Turusta. Saatiin sentään hiukan lunta, eikä enemmästä ole väliäkään!


Tänä vuonna koetin saada kaikki koristeeni kerralla kuuseen, mutta ei onnistunut! Jokaisella koristeella on oma tarinansa. Nautin niitten katselusta ja muistelemisesta. Siksi kuuseni ei ole koskaan minkään väriskaalan mukainen, vaan aivan sekainen. Osa koristeista on ollut äidilläni jo 50-luvulla, jotkut minä tai sisarukseni teimme lapsina, monet muut olen saanut tai hankkinut mm. matkoilta.




4 kommenttia :

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger